sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Torreviejan sisäinen linja-autoliikenne


Monelle suomalaiselle on tullut tutuksi Torreviejasta käsin operoiva suuri linja-autoyhtiö Autocares Costa Azul S.A., joka on perustettu jo vuonna 1941. Yhtiöllä on toimintaa sekä Alicanten että Murcian maakunnissa. Sen vastuulla on Torreviejan sisäinen paikallisliikenne, jota se on hoitanut vuosien ajan varsin kiitettävästi nykyaikaisella kalustolla useilla reiteillä ja melko tiuhalla aikataululla. Taustatietoja kaupungin sisäisestä bussiliikenteestä löytyy täältä.

Costa Azulin bussit ajavat myös Torreviejan ja Alicanten lentokentän välistä suosittua ja tarpeellista reittiä kahdeksan kertaa vuorokaudessa. Myös Costa Blancan Suomi-Seuran ja ev.lut. seurakunnan järjestämillä matkoilla Costa Azulin autot ovat olleet käytössä.


Torreviejan paikallisbussiliikenne siirtyy 1.6. alkaen kesäaikatauluun siten, että joillakin reiteillä on kesä- ja syyskuussa eri aikataulu kuin keskikesällä heinä- ja elokuussa. Uusia aikatauluja ja reittitietoja on saatavissa Torreviejan turistitoimistosta. Kesäaikataulu löytyy myös täältä.

Costa Azul -yhtiön uusi esittelyvideo paikallisliikenteen sujuvuudesta Torreviejan tutuissa maisemissa:

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti