maanantai 2. kesäkuuta 2014

Suomi-Seuran kesäkahvila Torreviejassa


Costa Blancalla toimii Espanjan suurin Suomi-Seura. Sen varsinainen toimintakausi vuosittain on syksystä kevääseen, koska suuri osa jäsenistä palaa kesäksi Suomeen. Tällä hetkellä seuran toimistolla Torreviejassa (katuosoite: Calle Concordia 96) on kesätauko kuitenkin niin, että kahvio on avoinna kerran viikossa tiistaisin klo 10–14 ja kirjasto palvelee samoin tiistaisin klo 10–14. Seuran syyskauden varsinainen toiminta käynnistyy jälleen syyskuun lopulla.


Raija ja Esa Krautsuk
Tällä kesäkaudella kahvion vetäjinä ovat Raija ja Esa Krautsuk elokuun alkupäiviin saakka. Huhtikuussa heitä pyydettiin pitämään Suomi-Seuran kesäkahviota vapaaehtoistyönä. Krautsukit kertoivat osallistuvansa mielellään tällaiseen vapaaehtois-toimintaan ja koska he olivat kiinnostuneita myös ruuanlaitosta ja ihmisten kanssa touhuamisesta, niin tämä kesäpesti sopi heille mainiosti. Esa ja Raija ovat olleet mukana järjestämässä erilaisia hyväntekeväisyystapahtumia myös Suomessa, joten ajatus ilmaistyöstä ei tuntunut alkuunkaan vieraalta.

Vappujuhlien keittiötiimi. Leipuri Jussi Pärnänen (vas) paistoi 240 munkkia, kaikki menivät.

Esan ja Raijan päätös on kaikin puolin ollut oikea, he ovat tutustuneet upeisiin ihmisiin ja ovat myös saaneet kahvilatoimintaan lisää innostuneita henkilöitä mukaan. Vapaaehtoistyö vaatii toimiakseen myös muita vapaaehtoisia. Näin on pystytty järjestämään todella hienoja yhteisiä juhlia alueen suomalaisille.


  Suomi-Seuran vappujuhlissa oli kirjastonkin tilat käytössä.
Kesäkahvion pitämisessä Esa ja Raija saivat kohtalaisen vapaat kädet suunnitella kesäkauden toimintaa. He päättivät ensinnäkin tarjota tiistaisin lämpimän ruuan ja tietenkin paikalla tehtyjä suomalaisia tuoreita leivonnaisia. Tähän mennessä suosio on ollut suurenmoinen. ”Ajatuksenamme oli tehdä kesäkahviosta 'matala-kynnyksinen' olohuone, jonne on helppo tulla keskustelemaan kaikensorttisista asioista.” toteaa Esa.

Suomi-Seuran kesäkeittiö on saanut lahjoituksina ruokatarvikkeita Suomi-Kaupasta sekä tavaralahjoituksia yksittäisiltä ihmisiltä. Esa ja Raija haluavat tässä yhteydessä kiittää kaikkia Suomi-Seuraa jo tukeneita.


Pia Koivuranta
Tiistai-iltapäivisin Suomi-Seuralla on myös Teematiistai-tapahtumia, jonne eri alan asiantuntijat ovat tervetulleita pitämään tietoiskuja. Ensimmäisenä aloitti Pia Koivuranta 19. toukokuuta aiheenaan Ovi auki elämään. Mietteitä ja ajatuksia elämästä Espanjassa. 

Seuraava Teematiistai on 17.6., jolloin ko 13.30 alkaen 360Hometour tarjoaa Asunto-tiistai -iltapäivän merkeissä kahvit ja kahvileivät. Mikäli asuntoasiat kiinnostavat, niin Timo Markkula ja Seppo Valkonen ovat paikalla. Timo on luvannut näyttää jotakin uutta iltapäivän aikana ja herkkusuut pääsevät käsiksi jo legendaksi muodostuneisiin Suomi-Seuran korvapuusteihin. 

Tarkoitus on aloittaa kesäkahvilan lisäksi erilaista harrastustoimintaa kesäksi. Ensimmäiseksi testitiimi tulee testaamaan golfia, jatkossa on tulossa esimerkiksi ratsastusretkiä.

Esa ja Raija ovat todella innoissaan tästä kesäpestistä, ja hyvästä vastaanotosta ja he toivovat, että voivat omalta osaltaan tuoda suomalaisille sitä samaa iloa, jota he ovat itse kokeneet täällä Espanjassa. Krautsukit ovat myös pohtineet miten he saisivat lapsiperheet innostumaan toiminnasta. Heidän lapsensa Emmi ja Roope ovat kovasti suunnitelleet Suomi-Seuran lastenkerhoa.

Suomi-Seuran kahvio on avoinna jäsenistölle ystävineen sekä seuraan tutustuville henkilöille. Kesäkahvion aukiolopäivinä tiistaisin on myös seuran kirjasto avoinna neljän tunnin ajan. Siellä on tarjolla yli 4000 kirjaa, myös dvd-tallenteita ja äänikirjoja. Kirjastoa voivat käyttää ainoastaan seuran jäsenet. 
 

Joka tiistai paikalla tehtyjä suomalaisia tuoreita leivonnaisia.

Mukaan keittiötiimiin liittyi Mailis, joka valmisti viime tiistaina herkullisen lohikiusauksen.

Kesäkeittiön ensimmäinen lounas: Esan kaalipata itämaisin maustein.
 Emmi ja Roope järjestelevät ruokasalin paikat kuntoon.

Raija valmistamassa salaattia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti