perjantai 31. lokakuuta 2014

Kauhua Torreviejan kaduilla

Halloween on anglosaksisissa maissa pyhäinpäivän aattona lokakuun viimeisenä päivänä 31.10. vietettävä juhlapäivä, alkuaan muinaisten kelttien talven alkamisen päivä, jolloin vainajahenkien uskottiin liikkuvan. Nimi on lyhenne englannin sanoista ”All Hallows' Eve” eli pyhäinpäivän aatto.

Halloween-juhlinta on vuosien saatossa tehnyt tuloaan myös lähes kaikkialle Espanjaan. Kyllähän tähän maahan juhlia vielä mahtuu, mutta tällainen anglosaksisen kulttuurin tuontijuhla ei ole kuitenkaan kaikkien mieleen. Mutta kansa vaatii sirkus-huveja, joten myös Torreviejassa on jo vuosia järjestetty tämän aihepiirin kauhutapahtumia.

Torreviejassa Halloween-juhlinta alkaa varsinaisesti perjantai-iltana, kun kello 21 lähtee keskusaukiolta (Plaza de la Constitución) liikkeelle kulkue, joka kierreltyään keskustan katuja päätyy Paseo Vista Alegrella sijaitsevalle Monumento al Coralistalle. Siellä juhlinta jatkuu. Real Club Nauticon edustalle pystytetään baari, josta saa yhden euron hintaan syötävää ja juotavaa. Illan kuluessa palkitaan omaperäisiä ja pelottavia pukuja.
 

Koska pyhäinpäivä osuu tänä vuonna viikonlopulle, saadaan juhlia oikein kunnolla ja perusteellisesti. Torreviejassa on maksullisia tilaisuuksia, mutta lisäksi myös vapaapääsyisiä tapahtumia. Lauantaina järjestetään Asociación Cultural Andaluzan tiloissa klo 19 juhla, jossa mm. kilpaillaan parhaista Halloween-asuista. Sunnuntaina koko päivän aamukymmenestä lähtien vietetään Torreviejan kulttuurikeskuksessa toisen kerran kauhuelokuvien päivää Torrerificoa, josta löytyy lisätietoja täältä.

Torreviejan Halloween-kulkue järjestetään saman kaavan mukaisesti kuin edellisenä vuonna:

maanantai 27. lokakuuta 2014

Suomalainen taidenäyttely Torreviejassa

Espanjalainen kulttuuri on monipuolista, ainutlaatuista ja kiehtovaa. Se hellii kaikkia aisteja! Espanjan maalaustaiteen historia on pitkä ja loistelias. Viime vuosisadalta voidaan mainita vaikka Pablo Picasso, Salvador Dalí ja Joan Miró. Espanjassa on useita taidemuseoita, jotka vaalivat alan mainetta ja kunniaa. Maahan tuodaan myös tilapäisiä taidenäyttelyitä, jotka esittelevät arvostettujen ulkomaisten taiteilijoiden töitä. Etenkin Madrid ja Barcelona suurina kaupunkeina ovat kunnostautuneet tällä rintamalla. Pienempien paikkakuntien osalle on yleensä jäänyt vähemmän tunnettujen taiteilijoiden tuotantoa.

Torreviejan kulttuurikeskus Virgen del Carmen saa silloin tällöin suojiinsa kiinnostavia kokoelmia. Lokakuun 10. päivänä siellä avattiin erityisesti meitä suomalaisia kiinnostava kolme viikkoa kestävä näyttely, joka jatkuu siis vielä lokakuun viimeiseen päivään saakka. Kyseessä on suomalaistaiteilijoiden Antti Rimaajan ja Ritva Paasimaan yhteisnäyttely, jossa on esillä heidän maalauksiaan ja veistoksiaan.


Antti Rimaaja on syntyisin Turusta ja opiskellut Helsingin kuvataideakatemiassa. Hänelle taide merkitsee kauneuden ja rytmin löytämistä ja esittämistä. Hän ei siksi halua selittää teoksiaan vaan toivoo jokaisen katsojan ymmärtävän ne omalla tavallaan.


Näyttelyssä on esillä suomalaisia ja espanjalaisia aiheita vierekkäin
 (esim. härkä ja suomenhevonen)
 
Ritva Paasimaa on syntynyt Inarissa. Hän on ollut kiinnostunut taiteesta nuoresta alkaen mutta työskennellyt eri alalla menettämättä koskaan kiinnostustaan taiteen tekemiseen. Paasimaa on osallistunut moniin näyttelyihin Suomessa mutta on nyt ensimmäistä kertaa esillä Espanjassa.


Suolajärvi
 
Näyttely on avoinna ensi perjantaihin saakka päivisin klo 8.30–21.30 Centro Cultural Virgen del Carmen -kulttuurikeskuksessa, Calle del Mar 21, Torrevieja.

Näyttelyn avajaisista on video YouTubessa:


perjantai 24. lokakuuta 2014

Torreviejan kirjastot

Espanjassa vietetään perjantaina 24. lokakuuta kirjastopäivää (Día de la Biblioteca). Torreviejan pääkirjastossa järjestetään illalla klo 18.00 aiheeseen liittyvä juhla.

Torreviejan kirjastolaitos käsittää kolme palveluyksikköä, joista kaksi sijaitsee keskustassa ja kolmas La Matassa. Kirjastot ovat avoimia kaikille, ja niissä voi esimerkiksi käydä lukemassa suurimmat kansalliset uutislehdet ilmaiseksi tai käyttämässä maksutonta verkkoa omalla tietokoneellaan.

Kirjojen lainaaminen kotiin on mahdollista kirjastokortilla, jonka voi hankkia, jos on kirjautunut kaupungin asukkaaksi (empadronamiento). Korttia varten tarvitsee yhden valokuvan ja henkilöys pitää todistaa esim. passilla tai ajokortilla. Kortin saa tämän jälkeen kahdessa päivässä, eikä euroja sitä varten tarvitse kaivella.

Kirjastoon tutustuminen kannattaa aina – jos ei muuten, niin tietää ainakin, missä kaupungilla ollessaan voi käydä ilmaiseksi vessassa!

Pääkirjasto, La Biblioteca Municipal Carmen Jalón, sijaitsee Torreviejan keskussa osoitteessa Calle Joaquín Chapaprieta 39 – vain kahden korttelin päässä La Constitución -aukiolta.

Talo on jylhä, keltainen rakennus, jossa aikaisemmin, vuodesta 1931 lähtien, toimi koulu, Escuela Graduada "Joaquín Chapaprieta". Kirjaston käyttöön rakennus saatiin vuonna 2002 perusteellisen remontin jälkeen.


Jos katsoo kadulla ylöspäin, voi pääkirjaston nimen yläpuolella
nähdä aiemmin rakennuksessa toimineen koulun nimen.
Kaksikerroksisen kirjaston alakerrassa on vastaanottotiski, lastenosasto ja muutama asiakaspääte. Vastaanottotiskiltä voi napata mukaansa paperilapun, johon verkon salasana on kirjoitettuna, mikäli haluaa käyttää kirjastossa omaa laitettaan.

Yläkerrassa on kaksi kirjastohuonetta, jotka toimivat myös lukusaleina: asiakkaita varten on pitkät pöydät tuoleineen. Tietokoneen käyttäjien ulottuvilla on useita pistorasioita. Päivälehdet sijaitsevat kadulta katsoen vasemmanpuoleisessa salissa.

Aukioloajat: ma–pe klo 8.00–21.00

Keskustan sivukirjasto sijaitsee Diego Ramirez -kadulla numerossa 5, lähellä uutta Colegio Acequión -koulua. Tässä kirjastossa on espanjalaisen kirjallisuuden lisäksi jonkin verran myös englannin-, ranskan- ja saksankielisiä kirjoja. Niin ikään lastenosasto, päivälehdet ja asiakaspäätteet tulostusmahdollisuuksineen löytyvät.
 

Diego Ramirez -kadun kirjastossa on reilusti lukutilaa.
 
Mikäli tarvitsee verkon salasanaa, voi sitä tiedustella tiskiltä esimerkiksi sanomalla "la contraseña para el Wifi, por favor". Kirjaston kahdessa isossa salissa on reilusti lukutilaa, ja hiljaisuudesta on huolehdittu lukuisin ¡Silencío!-kyltein.

Aukioloajat: ma–pe 9.30–21.00

La Matan kirjasto on pienin, mutta sisältää kaikki samat palvelut kuin keskustan kirjastotkin.

Osoite: Calle Alta 17,
Aukioloajat: ma–pe 9.30–13.15 ja 16.00–18.45

Teksti ja kuvat: Mirja Palmanto

tiistai 21. lokakuuta 2014

Torreviejan sukellusvene S61 Delfín

Espanjan ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa ”uiva” museoitu sukellusvene kunnioittaa olemassaolollaan Torreviejan satamaa. Armeija halusi sijoittaa museoidun sukellusveneen paikkakunnalle, jolla on pitkät perinteen merenkäynnissä. Torreviejan vanhat merimiesperinteet ja historiallisen hyvät, monipuoliset suhteet laivaston kanssa johtivat siihen, että toukokuussa 2004 se annettiin kaupungin käyttöön. Sukellusvene on sijoitettu omaan laituriinsa satamassa ja on avoinna yleisölle. Erikoisuus on, että aluksen rakenteen takia sinne ei voida turvallisuussyistä laskea alle 1,15 metrin mittaisia lapsia.


Kyse on 1960-luvun konstruktiosta, alkuaan ranskalaisten kehittämästä Daphne-luokan sukellusveneestä. Niitä on ollut käytössä eri maiden (mm. Ranska, Pakistan, Portugali, Etelä-Afrikka sekä Espanja) laivastoissa kaikkiaan 26 kpl. Viimeisimmät on poistettu aktiivikäytöstä vasta vuonna 2006. Espanjalla näistä on ollut 4 kpl, ne kaikki on rakennettu lisenssin turvin Cartagenan telakalla. Tämä Torreviejassa oleva yksilö (S61 Delfín) on laskettu vesille 1973 ja se oli aktiivikäytössä kunnes luovutettiin Torreviejaan.

Alukseen tutustuminen on omalla tavallaan mielenkiintoista. Ulkoisesti se on noin 58 metriä pitkä, mutta kun menee sisälle, ei koosta ole mitään käsitystä, aluksessa on kaikki sisätilat ahdettu aivan täyteen tekniikkaa. Voimanlähteenä on kaksi dieselgeneraattoria, joihin liittyy valtava akkukapasiteetti. Alus on pystynyt olemaan yhtäjaksoisesti merellä 30 vrk ja sen toimintasäde on ollut 10 000 merimailia (= n. 18 500 km), matkoilla on ollut 12 torpedoa tai ohjusta.


Sisätilat on ahdettu täyteen erilaista tekniikka, tässä kaikuluotaimet ja pinnalla kulkemisen tutkat.

S61 Delfínin matruusia esittävä nukke aluksen etuosan torpedoputkien luona.

Miehistömessissä nukutaan neljä päällekkäin.
 
Sukellusvenettä on ajettu n. 50 hengen miehistöllä, tosin sisätiloissa on makuusijat vain puolelle miehistölle, toinen puoli on ollut lepovuorossa kun toinen ollut töissä. Sisätiloissa tajuaa sen, että sukellusvenemiehistöllä ei ole muuta kuin työtä ja lepoa sängyissä, ainoastaan laivan kuudella upseerilla on ollut käytössään pienen pieni ”salonki”. Paikalla olevat oppaat kertovat mielellään lisää aluksen historiasta. He esittelevät ylpeänä taulua, jossa silloinen kruununprinssi, nykyinen kuningas Felipe tutustuu alukseen Kanarialla 80-luvulla. (Teksti ja kuvat: Stefan Andersson)

 

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Sanoista tekoihin koirankakkakeskusteluissa

Ihmisen kesyttämistä eläimistä vanhin on koira. Koirat ovat kesytettyjä harmaasusia, mutta niiden kesyttämisen ajankohdasta ei ole varmuutta. Arkeologisten löytöjen perusteella tiedetään, että koiria on elänyt ihmisten parissa Keski-Idässä, Länsi-Venäjällä ja Euroopassa 15 000–30 000 vuotta sitten.

Koira on Euroopan toiseksi yleisin kotieläin heti kesykissan jälkeen. Espanjassa on rekisteröity noin 5,4 miljoonaa koiraa. Lisäksi kulkukoirat ja ulkomaalaisten mukanaan tuomat koirat lisäävät huomattavasti maan koirakantaa. Vaikka koirat ovat omistajilleeen rakkaita ja tärkeitä ystäviä, niin ympäristölleen ja muille ihmisille niiden sanotaan toisinaan aiheuttavat harmeja, joista ehkä eniten mieliä kuohuttavat koirien jätökset yleisillä paikoilla.

Suomessa jokakeväinen ilmiö on koirankakka-keskustelu lumien sulaessa. Espanja on tunnetusti vähäluminen, joten aihetta voi pitää yllä milloin vain. Maassa on kyllä tiukat säännökset koirien jätösten poiskeräämisestä, paikkakunnasta riippuen sakko laiminlyönnistä voi nousta jopa kolmeentuhanteen euroon. Koska koira ei tunnetusti voi itse asialle mitään, niin on omistajan tai ulkoiluttajan asia poistaa välittömästi ulosteet.

Espanjassa järjestetään tästä pökäleteemasta erilaisia kampanjoita ja toisinaan myös tehoiskuja. Yksi mieliinpainuvimpia toteutettiin Madridin lähellä sijaitsevassa Bruneten pikkukaupungissa viime vuoden alkupuolella. Siinä tarkkailtiin koirien kakkimis-tilanteita, ja jos omistaja unohti pökäleen poiminnan, niin hän sai jälkikäteen tuoksuvan postilähetyksen sitä itseään. Kampanjan nimissä lähetettiin kaikkiaan 147 kakkalähetystä huolimattomille ulkoiluttajille. Kaupungin tunnuksella varustetusta pienestä laatikosta vastaanottaja löysi kerran taakseen jättämänsä kakat, jotka olivat peräisin omasta lemmikistä. Laatikon päällä oli merkintä ”propiedad extraviada” (löytötavaraa). Kampanjan jälkeen arveltiin kaduilla olleen jopa 70 prosenttia aiempaa vähemmän kakkaa. Bruneten lemmikkieläinrekisterissä on noin 500 koiraa, joten melko moni omistaja sai kaupungin terveiset! Tämä nolostuttava kampanja sai ristiriitaista palautetta, mutta valtaosaa koiranomistajista juttu kuitenkin nauratti kekseliäisyydellään.



Benidormissa on noin 14 000 koiraa. Jätösongelma on vaivannut kaupunkia pitkään. Helmikuusta alkaen on siellä voitu määrätä sakkoa 150 ja 900 euron välillä. Etenkin tämä vuonna on moni muukin paikkakunta Espanjassa ryhtynyt näyttäviin toimenpiteisin kitkeäkseen ongelman. Lokakuun alussa Getafen kaupunki on usuttanut Sherlock Holmesiksi pukeutuneita näyttelijöitä koiranjätösten jäljille. He puolustavat jalka-käytävien puhtautta kahden viikon ajan. Sen jälkeen kaduille tulee asukaspartiota, jotka raportoivat löydöksistään poliisille. Kiinni jääneelle koiranomistalle rapsahtaa sakkoa 150 euroa. Syyskuussa tehdyn tutkimuksen mukaan Getafen kaduilla oli keskimäärin 7,8 koiranpökälettä sadan metrin matkalla. Getafen kampanjasta kertovan videon voi katsoa täällä.

lauantai 18. lokakuuta 2014

San Fulgencion katujuoksu 19.10.2014

Espanjassa juoksuharrastus on yksi suosituimpia liikunta- ja kilpailumuotoja. Myös aivan pienet paikkakunnat pyrkivät järjestämään vähintään kerran vuodessa juoksukilpailun, johon osallistuu espanjalaisten lisäksi runsaasti myös maassa asuvia ulkomaalaisia etenkin rannikkoseuduilla.


Costa Blancalla aktiivisesti toimiva suomalainen urheiluseura Club Atletismo Finlandia Torrevieja eli tuttavallisemmin Caffi osallistuu syksystä kevääseen moniin juoksukilpailuihin. Seuralla on noin sata jäsentä. Sen kauden avaus on sunnuntaina 19. lokakuuta San Fulgenciossa, jolloin neljä jäsentä osallistuu paikalliseen Carrera Popular Villa de San Fulgencio -kilpailuun. Tämä suosittu juoksu järjestetään nyt neljännen kerran. Osanottajien määrä on rajoitettu 350 juoksijaan.


Kilpailu tapahtuu La Marinan urbanisaatiossa, joka sijaitsee kukkulalla Torreviejan ja Alicanten lentokentän puolivälissä. Näin tästä katujuoksusta saadaan mielenkiintoinen alamäki-ylämäkikisa. Reitillä on yksi todella pitkä ja loiva alamäki sekä loppupuolella muutama hyvin jyrkkä nousu. Reitti on pituudeltaan viisi kilometriä ja se juostaan kaksi kertaa eli yhteensä 10 kilometriä. Lähtö tapahtuu sunnuntaina aamupäivällä klo 10 Plaza Sierra Castilla -aukiolta. Nyt joukolla kannustamaan suomalaisia ja toki muitakin katujen varsille!

Lisätietoja juoksusta virallisilta verkkosivuilta:  

perjantai 17. lokakuuta 2014

Suomalaisväriä Alicanten konserteissa

Kun Alicanteen valmistui vuonna 2011 neljän vuoden rakennusurakan jälkeen härkätaisteluareenan naapuruuteen uusi uljas kongressi- ja konserttikeskus Auditorio de la Diputación de Alicante (ADDA), niin osattiin odottaa entistä useammin upeita esityksiä hienoissa tiloissa. Musiikin ystävien ei ole tarvinnut pettyä näinä vuosina.


Uusi kausi 2014-2015 avataan lauantaina 18. lokakuuta, jolloin esiintyy Britannian yleisradion BBC:n sinfoniaorkesteri. Suomalaisväriä konserttiin tuo lontoolaisorkesterin ylikapellimestari Sakari Oramo, joka on johtanut tuota maineikasta orkesteria vajaan kahden vuoden ajan. Oman panoksensa konsertille tuo myös tunnettu espanjalainen pianisti Javier Perianes.

Ylikapellimestari Sakari Oramo. (Kuva BBC Symphony Orchestra)

Konsertin ohjelmistossa on Straussia, Ravelia ja Stravinskia. Illan ohjelma kokonaisuudessaan löytyy täältä. Konsertti alkaa klo 20.00. Liput maksavat sektoreilla A ja B 50 euroa ja C-sektorilla 40 euroa. Lippuja voi varata etukäteen verkosta osoitteessa www.instanticket.es. Niitä voi ostaa myös kaksi tuntia ennen konserttia avautuvalta lippuluukulta. Konserttisaliin mahtii noin 1500 kuulijaa.

Kerrottakoon tässä jo ennakkoon, että marraskuun 5. päivänä ADDA:ssa esiintyy Helsingin Barokkiorkesteri. Mukana ovat tenori Topi Lehtipuu ja baritoni Arttu Kataja. Tämän konsertin tiedot löytyvät täältä.

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Orihuela Costalle infotauluja

Orihuelan vanha kaupunki sijaitsee kaukana sisämaassa. Sen alue ulottuu erikoisesti kuitenkin rannikolle asti samaan tapaan kuin Elche, jolla on rantaa Välimeren äärellä vaikka itse kaupunki on pitkällä sisämaassa.

Orihuelan rantavyöhyke tunnetaan nimellä Orihuela Costa, jossa asuu noin kolmannes kaupungin väestöstä, pääosin ulkomaalaisia. Alue on enimmäkseen rakennettu viimeisen 20 vuoden aikana. Siellä sijaitsee mm. Alicanten maakunnan suurin ostoskeskus Zenia Boulevard. Suuren ulkomaalaisväestön vuoksi Orihuela Costa on nimetty erityisturismin alueeksi (Zona de Gran Afluencia Turística), jossa kaupat saavat olla avoinna vuoden jokaisena päivänä.

(Kuva: Ayuntamiento Orihuela)
Palvellakseen paremmin myös Orihuela Costan alueen väestöä Orihuela on jo vuosia sitten perustanut sinne kaupungin sivutoimiston. Joidenkin mielestä Orihuela Costan infrastruktuuri on hieman sekava. Nyt kaupunki on ottanut jälleen yhden askeleen parantaakseen informointia. Alueelle sijoitetaan kymmenen infotaulua, joissa kerrotaan käytännön tietoa Orihuelan palveluista, esim. kaupungintalon aukioloajat, kaupunki-liikenne, ko. lähialueen karttatieto yms. Taulut sijoittuvat etenkin urbanisaatioiden sisääntuloväylien läheisyyteen. Taulut on pyritty valmistamaan kierrätysmateriaalista, tekijöinä opiskelijoita työllistävä Corredor verde de la Costa -projekti.

Kaunis video Orihuela Costalta on katsottavissa täällä.

maanantai 13. lokakuuta 2014

Alicanten lentokentän syyskuu

Tuoreen tilaston mukaan Alicanten lentokentän kautta kulki syyskuussa 1.049.176 matkustajaa, joista 945.331 ulkomailta. Kokonaismatkustajamäärässä on nousua edellisen vuoden vastaavasta kuukaudesta 2,5 prosenttia. Tänä vuonna Alicantessa ylittyy ensimmäisen kerran 10 miljoonan matkustajan raja.


Alicanten matkustajamääriä elokuussa maittain: Britannia 474.707, Espanja 103.845, Saksa 83.449, Norja 61.702, Hollanti 56.736, Belgia 50.264, Ruotsi 36.467, Irlanti 25.581, Sveitsi 25.235, Venäjä 22.072, Ranska 21.360, Tanska 19.747, Algeria 17.559, Italia 12.626, Puola 12.124, Suomi 11.584, Islanti 5.719, Liettua 3.400, Romania 2.866 ja Unkari 639. Nämä luvut eivät kerro kansallisuuksien määrää, vaan Alicanten ja ao. maan välisten suorien lentojen matkustajamääriä. Esimerkiksi Suomen kautta matkustaa Espanjaan mm. venäläisiä ja virolaisia. Syyskuussa lentoja oli kaikkiaan 7.137 eli päivää kohden keskimäärin 238 lentoa. Alicante on Espanjan kuudenneksi vilkkain lentokenttä.

Todettakoon vertailun vuoksi, että Murcia-San Javierin kentän kautta kulki syyskuussa 145.108 matkustajaa, missä on lisäystä 0,4 %. Málagassa lentomatkustajia oli 1.481.540, kasvua 4,7 %. Koko Espanjassa oli nousua 5,2 prosenttia viime vuoden syyskuusta.

Alicanten lentokenttäblogia voi lukea täällä.

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Ruokakorin hintatutkimus Espanjassa

Espanjalainen kuluttajajärjestö Organización de Consumidores y Usuarios (OCU) on tehnyt 26 vuoden ajan hintavertailuja maan supermarketeissa. Tämä vuotuinen laaja tutkimus on ollut mahdollista yhdistyksen jäsenten avustuksella. Syyskuun lopulla julkistettiin jälleen uusimmat tutkimustulokset.

Tämänvuotisessa tutkimuksessa käytiin läpi 1165 myymälää eri puolilla maata kaikkiaan 63 kaupungissa sekä myös internetissä. OCU on kehittänyt tutkimuksiaan varten kaksi koria sisältäen sellaisia peruselintarvikkeita, hygieniatuotteita ja kotitalouden kulutustavaroita, joita tyypillinen perhe käyttää. Peruskori koostuu 146 tuotteesta. Mukana on tuoretuotteita (liha, kala, hedelmät ja vihannekset), pakattuja elintarvikkeita ja hygieniatuotteita. Tuoretuotteita lukuun ottamatta koriin otetaan johtavia tavaramerkkejä. OCU:n toinen kori sisältää 79 tuotetta, jotka ovat halvoista ryhmistä, esimerkiksi merkittömiä tuotteita.

Tutkimuksen mukaan halvin myymälä tällä kerralla oli Alcampo Vigossa, seuraavina Danin supermarketit Granadassa ja Jaénissa. Kalleimmat kaupat olivat Sánchez Romero Madridissa, Covirán Pamplonassa ja El Corte Inglés Santa Cruz de Tenerifessa.

Myymälöiden kesken saattaa olla kovaa keskinäistä
hintakilpailua ja -vertailua kuten tämäkin kuva osoittaa.
Halvimmat kaupungit olivat Córdoba, Murcia, Vigo, el Corredor del Henares (Madrid), La Coruña ja Orense. Kalleimmat puolestaan vuonna 2014 olivat San Sebastián, Pamplona ja Barcelona.


Kauppaketjuittain laskettuina edullisimmat olivat Dani, Alcampo, Familia ja Sangüi. Oheisessa taulukossa näkyy 19 halvimman ketjun peruskorin hinta vuodessa. Tutkimuksen mukaan kalleimmat ketjut olivat Hiperdirect, Tu Despensa ja erityisesti Sánchez Romero. Kohdistamalla ostokset edulliseen myymälään tai ketjuun voi vuositasolla säästää huomattavia summia.

Tämänvuotisen tutkimuksen julkistamistilaisuus pidettiin Madridissa:

  

lauantai 11. lokakuuta 2014

Día de la Hispanidad

Espanja on seuraavan kerran ”sekaisin” sunnuntaina 12. lokakuuta, jolloin koko maassa vietetään Amerikan löytämisen päivää (Día de la Hispanidad). Tulee kuluneeksi 522 vuotta Kristoffer Kolumbuksen rantautumisesta läntiselle pallonpuoliskolle. Siitä alkoi kehitys, joka johti espanjan kielen valta-asemaan lähes koko Etelä- ja Keski-Amerikassa. Joillakin paikkakunnilla juhlinta jatkuu vielä maanantaina. Tämän vuoksi esimerkiksi Suomen kunniakonsulaatti Pilar de la Horadadassa pysyy suljettuna 13. lokakuuta. 


Jopa Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa on nykyään väestöstä yli 10 prosentttia espanjankielisiä. Olipa kerran suomalainen vaihto-oppilas autokoulukokeessa Teksasissa. Kun hän pelkäsi, ettei osaa termistöä englanniksi, avulias virkailija vaihtoi lomakkeet ja tokaisi: "Ei hätää, voit tehdä nämä espanjaksi..."


Espanjan kieli (español tai castellano) on yksi maailman neljästä puhutuimmasta kielestä kiinan, englannin ja hindin ohella. Se on myös yksi YK:n kuudesta virallisesta kielestä. Espanjaa puhuu maailmassa yli 400 miljoonaa ihmistä. Suomessa oli tilastokeskuksen mukaan vuoden 2013 lopussa 6022 henkilöä, joiden äidinkieleksi on rekisteröity espanja.

perjantai 10. lokakuuta 2014

Volvo Ocean Race alkaa Alicantesta

Volvo Ocean Race (tunnettiin aiemmin nimellä Whitbread Round the World Race) on joka kolmas vuosi järjestettävä iso purjehduskilpailu, jonka reitti kiertää maapallon ympäri. Reitti on vuosien saatossa vaihdellut, mutta tyypillisesti lähtö on Euroopassa syys-lokakuussa ja maailma kierretään idän suuntaan.

Järjestyksessään kahdestoista kilpailu alkaa lauantaina lokakuun 11. päivänä klo 13.00. Sen lähtösatama on Alicante ja maali Göteborgissa Ruotsissa. Tämä on kolmas peräkkäinen kerta kun Alicanten satama on valittu tämän näyttävän ja vaativan kilpailun lähtöpaikaksi, sillä myös vuosina 2008 ja 2011 kilpailu alkoi sieltä.

Virallinen reittikartta (kuva: Volvo Ocean Race)
Kilpailussa on nyt yhteensä 11 satamaa ja yhdeksän varsinaista purjehdusväliä. Reitillä on pituutta noin 72.000 kilometriä. Tällä kerralla kilpailuun osallistuu seitsemän venekuntaa. Aikaa kilpailijoilla kuluu kaikkiaan yli 8 kuukautta, sillä maalissa ollaan kesäkuun lopulla 2015.


Alicanten satamaan perustettiin vuonna 2012 Volvo Ocean Race -nimeä kantava museo. Se on avoinna tiistaista torstaihin klo 11–21, perjantaisin ja lauantaisin klo 10–18 sekä sunnuntaisin klo 10–14. Museoon on vapaa pääsy, opastettu kierros on maksullinen.

Kilpailun lähtötunnelmia Alicanten satamassa vuonna 2011:

Aleksis Kiven päivä

Suomessa muistetaan ja juhlitaan tänään lokakuun 10. päivä kansalliskirjailija Aleksis Kiv. Hänen syntymästään on tullut kuluneeksi 180 vuotta. Kiven tunnetuin teos Seitsemän veljestä on käännetty yli 30 kielelle, myös espanjaksi nimellä Los Siete Hermanos. Lisää tietoja Aleksis Kivestä espanjaksi ja muilla kielillä löytyy täältä.

Espanjan kansalliskirjailija puolestaan on Miguel de Cervantes Saavedra, jonka yli 400 vuotta sitten ilmestyneen pääteoksen Don Quijoten surumielisen juonen moni tuntee. Kansalliskirjailijaksi näköjään pääsee, kun kirjallisen tuotannon aiheina on tällaisia velikultia kuten Don Quijote ja hänen aseenkantajansa Sancho Panza. Suomessa Jukolan veljessarja (”jalo niin kuin sonnikarja”) ja Nummisuutarien Esko ovat hahmoja, jotka ovat samoin syöpyneet kirjallisuuden historiaan.

Espanjassa perustettiin vuonna 1991 Cervantesin nimeä kantava kulttuuri-instituutti, jonka tehtävänä on sekä järjestää espanjan kielen opetusta että tehdä espanjan kieltä ja hispaanista kulttuuria tunnetuksi maailmalla.

Vuodesta 1976 lähtien on Espanjan kulttuuriministeriö myöntänyt Miguel de Cervantes -palkinnon (Premio Miguel de Cervantes) espanjankielisessä kirjallisuudessa ansioituneelle kirjailijalle. Tämä elämäntyöpalkinto on suuruudeltaan 125.000 euroa.

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Valencian päivän juhlintaa Torreviejassa

Usein sanotaan, että nimenomaan espanjalaiset osaavat juhlia ja ottaa ilon irti elämästä. Seuraavan kerran voimme sen kokea torstaina 9. lokakuuta Valencian itsehallintoalueella, jonka kolmessa maakunnassa (Alicante, Castellón ja Valencia) vietetään alueen itsehallintopäivää (Día de la Comunidad Valenciana).


Espanjassa juhlinnalle ei aina tarvitse olla edes kunnon syytä, mutta tällä kerralla on. Argonian ja Katalonian kuningas Jaakko I (esp. Jaime I) valloitti vuonna 1238 Valencian, joka oli ollut maurien hallussa viisi vuosisataa. Samalle päivälle on yhdistetty rakastavaisten suojeluspyhimyksen Dionysioksen (San Dionisio) juhlinta, jolloin naiset voivat odottaa miesystäviltään silkkihuiviin käärittyjä makeisia. Perinne tunnetaan nimellä Mocaorà.


Espanjassa lippuperinne on korkealla. Tässä Alicanten Castillo
 Santa Bárbarassa rinnakkain vasemmalta Alicanten kaupungin,
Espanjan, Valencian itsehallintoalueen ja Euroopan Unionin liput.
 
Kannattaa varautua siihen, että liikennettä on torstaina normaalia enemmän. Osa kaupoista on varmaan kiinni, mutta nykyään kaupat voivat halutessaan olla auki tällaisenakin juhlapäivänä ainakin Torreviejassa ja Orihuela Costalla, jotka ovat erityisturismin aluetta (Zona de Gran Afluencia Turística). Carrefourin hypermarketit ilmoittavat olevansa avoinna. Näin tekevät yleensä muutkin suuret ostoskeskukset. Monet muut myymälät saattavat olla auki noin klo 14 saakka. Pankit ovat kiinni.

Torstaina 9.10. juhlitaan perinteisen kaavan mukaan Torreviejan keskusaukiolla, jossa esitetään hymnit Torreviejalle, Valencian itsehallintoalueelle ja Espanjalle. Kaupungin pormestari nostaa Valencian lipun aukion salkoon. Musiikista vastaa Torreviejan oma suurorkesteri La Unión Musical Torrevejense (UMT). Tilaisuus alkaa klo 11.00.

Mikäli ei itse pääse tai halua mennä Torreviejan keskustaan katsomaan ja kuuntelemaan juhlavaa tapahtumaa, niin ainakin esitettäviä hymnejä voi kuunnella internetin ihmeellisen maailman välityksellä:

Torreviejan hymni:


Valencian itsehallintoalueen hymni:


Espanjan kansallislaulu:



PS. Seuraavan kerran koko Espanja juhlii railakkaasti ensi sunnuntaina 12.10., jolloin on Amerikan löytämisen päivä Día de la Hispanidad.