perjantai 1. elokuuta 2014

Kodikas rautatiemuseo viehättää Torrellanossa

Asemavirkailija viheltää pilliin, ja pienoisjuna matkustajineen puksuttaa matkaan. Risteyksessä vaihdemies ohjaa junan oikeille kiskoille: tällä kierroksella mennään tunnelista, seuraavalla sillan yli, sitten kurvataan asemalaiturilla vilkuttavien ohitse ja suunnataan varikon vierestä vielä yhdelle kierrokselle. Veturinkuljettaja näyttää vähintään yhtä tyytyväiseltä kuin takana istuvat matkustajat. Onhan syytäkin, sillä tämä on monen pienen ja isommaksi kasvaneen pojan, miksei tytönkin, unelma: oikea junarata aitoine yksityiskohtineen, vaikkakin pienoiskoossa.

Pienoisjunarata on osa Associació Alacantina d'Amics del Ferrocarril (suom. alicantelaiset rautatienystävät) -yhdistyksen hallinnoimaa museota, joka sijaitsee vain parin liikenneympyrän päässä Alicanten lentokentästä Torrellanon kylän juna-aseman tuntumassa. Yhdistys sai alkunsa vuonna 1984 neljän junista innostuneen harrastajan toimesta. Pitkään yhdistys oli ilman omia tiloja, kunnes RENFE (Espanjan valtion rautatiet) antoi heidän käyttöönsä Alicantesta tilat, jotka pian osoittautuivat vaarallisen huonokuntoisiksi. Sen jälkeen yhdistys sai käyttöönsä Torrellanon aseman rapistuneen varastorakennuksen ympäröivine joutomaineen. Neljä pitkää vuotta yhdistyksen jäsenet kunnostivat, puunasivat, paikkasivat varastorakennusta hyvin rajallisella budjetilla. Viimein monesta mahdottomalta näyttänyt hanke alkoi valmistua, ja yleisölle museo aukesi vuonna 1995.























Museorakennuksessa on nähtävillä yksityishenkilöiltä ja yhdistyksiltä lahjoituksena saatuja rautatieaiheisia esineitä junavirkailijoiden asusteista junien kilpiin ja pienoismalleihin, lisäksi siellä on valokuvanäyttely ja kirjasto. Pihaa koristaa kolme entisöityä junavaunua/veturia, kokoelma opastinmerkkejä ja jokaista yksityiskohtaa myöten mietitty pienoisjunarata asemineen ja lipunmyyntikioskeineen. Ennen junan kyytiin hyppäämistä onkin syytä ostaa aidon näköinen pahvinen matkalippu kioskista, jonka konduktööri kohta rei'ittää maksetun matkan merkiksi.


Junalipusta maksettava 1,50 € hinta on ainoa pääsymaksu, joka museossa peritään. Museon tarkoitus ei ole tuottaa taloudellista voittoa, vaan kerätä ja säilyttää rautatieliikenteeseen liittyvää materiaalia ja edistää junaharrastusta niin nuorten kuin vanhempienkin keskuudessa. Koululaisryhmille kohde on oivallinen läpileikkaus junien evoluutioon, ja junanostalgiaa hakevalle se tuo muistoja rautatieliikenteen historiasta.


Kooltaan museo on kodikkaan pieni. Se on mainio matkakohde siksi myös lapsiperheelle, sillä näyttely on kohtuullisessa ajassa katsottu. Toisaalta valokuvien ja yksityiskohtien tutkimiseen saa kulumaan aikaa, jos niin haluaa. Junaharrastukseen vihkiytynyt voi uppoutua tekniseen keskusteluun henkilökunnan kanssa – espanjaksi tai englanniksi. Se mikä esineiden määrässä ja museon pinta-alassa puuttuu, korvautuu huolellisesti toteutetussa ja vaalitussa kokonaisuudessa. (Teksti ja kuvat: Mirja Palmanto)


                     Vuodelta 1929 oleva veturi Deutz oli käytössä Alicanten satamassa.



Hyppää junan kyytiin, pääset heti veturinkuljettajaksi:

 

Elo- ja syyskuussa museo on auki lauantaisin klo 16.00–20.00. Ei sisäänpääsymaksua. Juna-ajelua on klo 16.30–18.30, hinta 1,50 euroa hengeltä. Lisätietoja yhdistyksen verkkosivulta www.aaaf.org. Museoalueen sijainti löytyy helposti Google Mapsin avulla täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti