torstai 14. elokuuta 2014

Elekieli paljastaa paljon....

Elekieli on yksi voimakkaimmista ja tärkeimmistä kommunikoinnin muodoista. Ele on ihmisten välisessä viestinnässä keino korvata sanallinen viestintä tai vahvistaa tai muuten ohjata sen tulkintaa. Usein ihmiset eivät edes huomaa tekemiään eleitä vaan tekevät niitä vaistonvaraisesti, samoin vastapuoli myös useimmiten tulkitsee eleet vaistonvaraisesti, joskus oikein, toisinaan väärin. Elekieli paljastaa mitä todella ajattelemme ja tunnemme, se on hiljainen mutta paljon puhuva paljastaja.

Elehtiminen on kulttuurisidonnaista; esimerkiksi espanjalaiset elehtivät huomattavasti enemmän kuin suomalaiset. Siksi meidän on hyvä hallita tämän toisen kotimaamme kantaväestön elekieltä. Siitä meille kertoo oheisilla videoilla Lappeenrannan teknillisen yliopiston espanjalainen lehtori Javier González García, joka käsitteli aihetta Educa-oppimateriaalimessuilla Suomen kieltenopettajien liiton tiloissa 24.–25.1.2008.



Pelkät eleet eivät kuitenkaan aina riitä, joten kannattaa opiskella hieman myös itse espanjan kieltä. Esimerkiksi oivallisen Opi espanjaa! -blogin avulla voi aloittaa espanjan opiskelun oman tahdin mukaisesti tai vaikkapa kertailla jo unohtuneita asioita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti