perjantai 7. marraskuuta 2014

Orihuelassa juostaan kilpaa ylämäkeen

Espanjassa juoksuharrastus on yksi suosituimpia liikunta- ja kilpailumuotoja. Myös aivan pienillä paikkakunnilla pyritään järjestämään vähintään kerran vuodessa juoksukilpailu, johon osallistuu espanjalaisten lisäksi runsaasti myös maassa asuvia ulkomaalaisia etenkin rannikkoseuduilla.

Orihuelan kaupungissa lähiympäristöineen on vuosittain useita juoksukilpailuja, tarjoaahan vaihteleva maasto siellä hyvin monimuotoisia reittejä. Sunnuntaina marraskuun 9. päivänä Orihuelassa järjestetään kahdeksannen kerran suo-
sittu Carrera de Montaña OriMuela. Ensimmäisen kerran tämä reitti oli kilpailukäytössä vuonna 2007. Juoksukilpailun järjestää paikallinen seura Club Atletismo Tragamillas.


OriMuelan lähtöpaikka on Sierra de Orihuelan pohjoispuolella sijaitsevassa Monte Pinarin urbanisaatiossa, joka on 67 metriä merenpinnan yläpuolella. Maali on Sierra de Orihuelalla sijaitseva ja kauas näkyvä 15-metrinen rautaristi Cruz de la Muela 447 metrin korkeudella. Pituutta reitille tulee noin 4 750 metriä ja korkeuseroa 380 metriä. 


Alussa noin neljännes OriMuelan matkasta juostaan asvaltilla ja loppuosa vaihtelevilla vuoripolkuosuuksilla, joilla piikkikasvit saattavat raapia juoksijoiden jalkoja, etenkin jos on tungosta. Nousujohteisen reitin varrelta voi hyvällä säällä ihailla yli 30 kilometrin päähän kohti Jumillan kuuluisia viinimaastoja. Kilpailijoiden maksimimäärä on 300. Jokaiselta peritään viiden euron osanottomaksu.

OriMuelan kilpailuun osallistuu tänäkin vuonna suomalaisia juoksijoita Caffi Torrevieja -urheiluseurasta. Viime vuonna yksi suomalainen voitti oman sarjansa. Kilpailun maalipaikka Muelan rautaristi on hyvin tunnettu ja arvostettu symboli alueella. Esimerkiksi vuosittain toukokuun alkupäivinä Orihuelan paikallispoliisit valaisevat ristin. Tempauksesta on tehty video:


Ja tältä näyttää valaistu Muelan risti Torreviejan suunnasta illan pimetessä:


tiistai 4. marraskuuta 2014

Suomalainen AA-liike Espanjassa

Kaikki tietävät, mitä kirjaimet AA tarkoittavat. Vuonna 1935 perustettu Nimettömät alkoholistit (Alcoholics Anonymous) on maailman vanhin, tunnetuin ja menestyksekkäin vertaistukijärjestö. AA-liikkeessä jäsenten päämääränä on pysyä raittiina ja auttaa toisia alkoholisteja saavuttamaan raittius. Siellä pelkkien etunimien käyttö takaa anonymiteetin eli nimettömyyden. Lyhyesti sanottuna AA tarjoaa toveruusjärjestönä sosiaalista toimintaa, joka voi toimia juomisen korvikkeena.

AA-liike on levinnyt lähes kaikkialle maailmaan. Suomenkielistä toimintaa on Suomen lisäksi mm. Ruotsissa, Espanjassa ja Thaimaassa. Aurinkorannikolla toimii Espanjan laajin suomenkielinen AA-liike, onhan siellä maan suurin suomalainen siirtokunta. Suosittuina turistikohteina tunnetut Kanarian saaret ovat myös suomenkielisessä AA-toiminnassa mukana.


Myös Costa Blancalla on jo vuosikausia toiminut oma AA-ryhmä Torreviejassa. Se kokoontuu kahdesti viikossa, maanantaisin ja torstaisin klo 19 suomalaisen ev.lut. seurakunnan seurakuntakodilla osoitteessa Calle Maldonado 2. Kuukauden ensimmäinen kokous on avoin kaikille alkoholismista kiinnostuneille. Torreviejassa voi AA:n auttavaan puhelimeen 652 034 855 soittaa joka päivä klo 16–20.

AA on miesten ja naisten toveriseura, jossa he jakavat keskenään kokemuksensa, voimansa ja toivonsa voidakseen ratkaista yhteiset ongelmansa sekä auttaakseen toisia tervehtymään alkoholismista. Ainoa jäseneksi pääsyn vaatimus on halu lopettaa juominen. Lisätietoja esimerkiksi Suomen AA:n nettisivujen kautta: www.aa.fi

lauantai 1. marraskuuta 2014

Tietoisku: Kuoleman kohdatessa

Kun espanjalaisen tuttusi tai naapurisi perheenjäsen kuolee, on sinun toimittava nopeasti, sillä näissä asioissa ei Välimeren maissa aikailla.

Ruumis viedään heti kuolonhetken jälkeen kodista tai sairaalasta ruumishuoneelle eli tanatorioon, jossa se valmistellaan ja laitetaan arkkuun hautajaisia varten. Kirkonkellojen kumina kertoo kylälle suruviestin. Lähiperhe jää yöksi ruumiinvalvojaisiin tanatorioon pieneen saliin, jossa on penkkejä ja vainajan arkku, usein korokkeella lasiseinien takana.

Tanatorioon voidaan tulla ottamaan osaa perheen suruun. Osanotto ilmaistaan yleensä lauseella, ”Te acompaño en el sentimiento”. Tätä sanotaan Espanjassa ”pésamen” (osanoton) antamiseksi. Sitten jäädään vielä joksikin aikaa olemaan perheen ja ystävien kanssa. Yksittäinen henkilö ei tuo kukkia vaan esimerkiksi kaikki serkukset yhdessä ostavat kirkkoon yhteisen ”coronan” eli seppeleen nauhoineen. Ajan antamista pidetään suurempana huomionosoituksena kuin kukkia.

Hautajaismessu pidetään kirkossa yleensä jo seuraavana päivänä siestan jälkeen, noin neljältä talvella ja myöhempään kesällä. Perheenjäsenet ja läheiset ystävät pukeutuivat ennen täysin mustiin vaatteisiin. Lesket saattoivat esiintyä julkisuudessa vain mustissa vielä kolmen vuoden ajan surun merkkinä. Nykyisin näkee yhä enemmän mustaa ja valkoista, mutta miehillä on aina musta kravatti.

Kirkon ympärillä parveilee kansaa, sillä kaikki eivät osallistu messuun. Silti he haluavat antaa aikaansa. Messun jälkeen arkku tuodaan ulos kirkon eteen, perhe asettuu sen taakse, ja surevilla on viimeinen mahdollisuus antaa ”pésame”.


Hautausmaalle eli cementarioon lähtee vain lähiperhe kukkineen, ei edes pappi. Hautoja ei yleensä kaiveta maahan vaan hautapaikat eli ”nichot” on pinottu kerroksittain. Tämän jälkeen kukkia tuodaan vainajan kuolinpäivän vuosipäivänä ja kaikkien pyhien päivänä, marraskuun 1. päivänä.

Tanatorio kylmiöineen on melko uusi käytäntö Espanjassa, sillä ensimmäinen otettin käyttöön vasta vuonna 1975. Polttohautaus on yleistynyt sen jälkeen, kun katolinen kirkko sen hyväksyi vuonna 1960. Suurimmissa kaupungeissa löytyy riittävän suuria tanatorioita, joissa on näyttösalien lisäksi myös siunauskappeleita ja krematoriolaitteita. Näissä tanatorioissa voi myös tehdä lääketieteellisiä ruumiinavauksia. Eräs tälläinen tanatorio on Guardamarista Orihuelaan vievän tien varrelle Vega Bajan sairaalan jälkeen.  (Teksti: Antero Ojanto)

perjantai 31. lokakuuta 2014

Kauhua Torreviejan kaduilla

Halloween on anglosaksisissa maissa pyhäinpäivän aattona lokakuun viimeisenä päivänä 31.10. vietettävä juhlapäivä, alkuaan muinaisten kelttien talven alkamisen päivä, jolloin vainajahenkien uskottiin liikkuvan. Nimi on lyhenne englannin sanoista ”All Hallows' Eve” eli pyhäinpäivän aatto.

Halloween-juhlinta on vuosien saatossa tehnyt tuloaan myös lähes kaikkialle Espanjaan. Kyllähän tähän maahan juhlia vielä mahtuu, mutta tällainen anglosaksisen kulttuurin tuontijuhla ei ole kuitenkaan kaikkien mieleen. Mutta kansa vaatii sirkus-huveja, joten myös Torreviejassa on jo vuosia järjestetty tämän aihepiirin kauhutapahtumia.

Torreviejassa Halloween-juhlinta alkaa varsinaisesti perjantai-iltana, kun kello 21 lähtee keskusaukiolta (Plaza de la Constitución) liikkeelle kulkue, joka kierreltyään keskustan katuja päätyy Paseo Vista Alegrella sijaitsevalle Monumento al Coralistalle. Siellä juhlinta jatkuu. Real Club Nauticon edustalle pystytetään baari, josta saa yhden euron hintaan syötävää ja juotavaa. Illan kuluessa palkitaan omaperäisiä ja pelottavia pukuja.
 

Koska pyhäinpäivä osuu tänä vuonna viikonlopulle, saadaan juhlia oikein kunnolla ja perusteellisesti. Torreviejassa on maksullisia tilaisuuksia, mutta lisäksi myös vapaapääsyisiä tapahtumia. Lauantaina järjestetään Asociación Cultural Andaluzan tiloissa klo 19 juhla, jossa mm. kilpaillaan parhaista Halloween-asuista. Sunnuntaina koko päivän aamukymmenestä lähtien vietetään Torreviejan kulttuurikeskuksessa toisen kerran kauhuelokuvien päivää Torrerificoa, josta löytyy lisätietoja täältä.

Torreviejan Halloween-kulkue järjestetään saman kaavan mukaisesti kuin edellisenä vuonna:

maanantai 27. lokakuuta 2014

Suomalainen taidenäyttely Torreviejassa

Espanjalainen kulttuuri on monipuolista, ainutlaatuista ja kiehtovaa. Se hellii kaikkia aisteja! Espanjan maalaustaiteen historia on pitkä ja loistelias. Viime vuosisadalta voidaan mainita vaikka Pablo Picasso, Salvador Dalí ja Joan Miró. Espanjassa on useita taidemuseoita, jotka vaalivat alan mainetta ja kunniaa. Maahan tuodaan myös tilapäisiä taidenäyttelyitä, jotka esittelevät arvostettujen ulkomaisten taiteilijoiden töitä. Etenkin Madrid ja Barcelona suurina kaupunkeina ovat kunnostautuneet tällä rintamalla. Pienempien paikkakuntien osalle on yleensä jäänyt vähemmän tunnettujen taiteilijoiden tuotantoa.

Torreviejan kulttuurikeskus Virgen del Carmen saa silloin tällöin suojiinsa kiinnostavia kokoelmia. Lokakuun 10. päivänä siellä avattiin erityisesti meitä suomalaisia kiinnostava kolme viikkoa kestävä näyttely, joka jatkuu siis vielä lokakuun viimeiseen päivään saakka. Kyseessä on suomalaistaiteilijoiden Antti Rimaajan ja Ritva Paasimaan yhteisnäyttely, jossa on esillä heidän maalauksiaan ja veistoksiaan.


Antti Rimaaja on syntyisin Turusta ja opiskellut Helsingin kuvataideakatemiassa. Hänelle taide merkitsee kauneuden ja rytmin löytämistä ja esittämistä. Hän ei siksi halua selittää teoksiaan vaan toivoo jokaisen katsojan ymmärtävän ne omalla tavallaan.


Näyttelyssä on esillä suomalaisia ja espanjalaisia aiheita vierekkäin
 (esim. härkä ja suomenhevonen)
 
Ritva Paasimaa on syntynyt Inarissa. Hän on ollut kiinnostunut taiteesta nuoresta alkaen mutta työskennellyt eri alalla menettämättä koskaan kiinnostustaan taiteen tekemiseen. Paasimaa on osallistunut moniin näyttelyihin Suomessa mutta on nyt ensimmäistä kertaa esillä Espanjassa.


Suolajärvi
 
Näyttely on avoinna ensi perjantaihin saakka päivisin klo 8.30–21.30 Centro Cultural Virgen del Carmen -kulttuurikeskuksessa, Calle del Mar 21, Torrevieja.

Näyttelyn avajaisista on video YouTubessa:


perjantai 24. lokakuuta 2014

Torreviejan kirjastot

Espanjassa vietetään perjantaina 24. lokakuuta kirjastopäivää (Día de la Biblioteca). Torreviejan pääkirjastossa järjestetään illalla klo 18.00 aiheeseen liittyvä juhla.

Torreviejan kirjastolaitos käsittää kolme palveluyksikköä, joista kaksi sijaitsee keskustassa ja kolmas La Matassa. Kirjastot ovat avoimia kaikille, ja niissä voi esimerkiksi käydä lukemassa suurimmat kansalliset uutislehdet ilmaiseksi tai käyttämässä maksutonta verkkoa omalla tietokoneellaan.

Kirjojen lainaaminen kotiin on mahdollista kirjastokortilla, jonka voi hankkia, jos on kirjautunut kaupungin asukkaaksi (empadronamiento). Korttia varten tarvitsee yhden valokuvan ja henkilöys pitää todistaa esim. passilla tai ajokortilla. Kortin saa tämän jälkeen kahdessa päivässä, eikä euroja sitä varten tarvitse kaivella.

Kirjastoon tutustuminen kannattaa aina – jos ei muuten, niin tietää ainakin, missä kaupungilla ollessaan voi käydä ilmaiseksi vessassa!

Pääkirjasto, La Biblioteca Municipal Carmen Jalón, sijaitsee Torreviejan keskussa osoitteessa Calle Joaquín Chapaprieta 39 – vain kahden korttelin päässä La Constitución -aukiolta.

Talo on jylhä, keltainen rakennus, jossa aikaisemmin, vuodesta 1931 lähtien, toimi koulu, Escuela Graduada "Joaquín Chapaprieta". Kirjaston käyttöön rakennus saatiin vuonna 2002 perusteellisen remontin jälkeen.


Jos katsoo kadulla ylöspäin, voi pääkirjaston nimen yläpuolella
nähdä aiemmin rakennuksessa toimineen koulun nimen.
Kaksikerroksisen kirjaston alakerrassa on vastaanottotiski, lastenosasto ja muutama asiakaspääte. Vastaanottotiskiltä voi napata mukaansa paperilapun, johon verkon salasana on kirjoitettuna, mikäli haluaa käyttää kirjastossa omaa laitettaan.

Yläkerrassa on kaksi kirjastohuonetta, jotka toimivat myös lukusaleina: asiakkaita varten on pitkät pöydät tuoleineen. Tietokoneen käyttäjien ulottuvilla on useita pistorasioita. Päivälehdet sijaitsevat kadulta katsoen vasemmanpuoleisessa salissa.

Aukioloajat: ma–pe klo 8.00–21.00

Keskustan sivukirjasto sijaitsee Diego Ramirez -kadulla numerossa 5, lähellä uutta Colegio Acequión -koulua. Tässä kirjastossa on espanjalaisen kirjallisuuden lisäksi jonkin verran myös englannin-, ranskan- ja saksankielisiä kirjoja. Niin ikään lastenosasto, päivälehdet ja asiakaspäätteet tulostusmahdollisuuksineen löytyvät.
 

Diego Ramirez -kadun kirjastossa on reilusti lukutilaa.
 
Mikäli tarvitsee verkon salasanaa, voi sitä tiedustella tiskiltä esimerkiksi sanomalla "la contraseña para el Wifi, por favor". Kirjaston kahdessa isossa salissa on reilusti lukutilaa, ja hiljaisuudesta on huolehdittu lukuisin ¡Silencío!-kyltein.

Aukioloajat: ma–pe 9.30–21.00

La Matan kirjasto on pienin, mutta sisältää kaikki samat palvelut kuin keskustan kirjastotkin.

Osoite: Calle Alta 17,
Aukioloajat: ma–pe 9.30–13.15 ja 16.00–18.45

Teksti ja kuvat: Mirja Palmanto

tiistai 21. lokakuuta 2014

Torreviejan sukellusvene S61 Delfín

Espanjan ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa ”uiva” museoitu sukellusvene kunnioittaa olemassaolollaan Torreviejan satamaa. Armeija halusi sijoittaa museoidun sukellusveneen paikkakunnalle, jolla on pitkät perinteen merenkäynnissä. Torreviejan vanhat merimiesperinteet ja historiallisen hyvät, monipuoliset suhteet laivaston kanssa johtivat siihen, että toukokuussa 2004 se annettiin kaupungin käyttöön. Sukellusvene on sijoitettu omaan laituriinsa satamassa ja on avoinna yleisölle. Erikoisuus on, että aluksen rakenteen takia sinne ei voida turvallisuussyistä laskea alle 1,15 metrin mittaisia lapsia.


Kyse on 1960-luvun konstruktiosta, alkuaan ranskalaisten kehittämästä Daphne-luokan sukellusveneestä. Niitä on ollut käytössä eri maiden (mm. Ranska, Pakistan, Portugali, Etelä-Afrikka sekä Espanja) laivastoissa kaikkiaan 26 kpl. Viimeisimmät on poistettu aktiivikäytöstä vasta vuonna 2006. Espanjalla näistä on ollut 4 kpl, ne kaikki on rakennettu lisenssin turvin Cartagenan telakalla. Tämä Torreviejassa oleva yksilö (S61 Delfín) on laskettu vesille 1973 ja se oli aktiivikäytössä kunnes luovutettiin Torreviejaan.

Alukseen tutustuminen on omalla tavallaan mielenkiintoista. Ulkoisesti se on noin 58 metriä pitkä, mutta kun menee sisälle, ei koosta ole mitään käsitystä, aluksessa on kaikki sisätilat ahdettu aivan täyteen tekniikkaa. Voimanlähteenä on kaksi dieselgeneraattoria, joihin liittyy valtava akkukapasiteetti. Alus on pystynyt olemaan yhtäjaksoisesti merellä 30 vrk ja sen toimintasäde on ollut 10 000 merimailia (= n. 18 500 km), matkoilla on ollut 12 torpedoa tai ohjusta.


Sisätilat on ahdettu täyteen erilaista tekniikka, tässä kaikuluotaimet ja pinnalla kulkemisen tutkat.

S61 Delfínin matruusia esittävä nukke aluksen etuosan torpedoputkien luona.

Miehistömessissä nukutaan neljä päällekkäin.
 
Sukellusvenettä on ajettu n. 50 hengen miehistöllä, tosin sisätiloissa on makuusijat vain puolelle miehistölle, toinen puoli on ollut lepovuorossa kun toinen ollut töissä. Sisätiloissa tajuaa sen, että sukellusvenemiehistöllä ei ole muuta kuin työtä ja lepoa sängyissä, ainoastaan laivan kuudella upseerilla on ollut käytössään pienen pieni ”salonki”. Paikalla olevat oppaat kertovat mielellään lisää aluksen historiasta. He esittelevät ylpeänä taulua, jossa silloinen kruununprinssi, nykyinen kuningas Felipe tutustuu alukseen Kanarialla 80-luvulla. (Teksti ja kuvat: Stefan Andersson)