perjantai 16. tammikuuta 2015

Suomalaistaidetta esillä Torreviejan kasinolla

Espanjalainen kulttuuri on monipuolista, ainutlaatuista ja kiehtovaa. Se hellii kaikkia aisteja! Espanjan maalaustaiteen historia on pitkä ja loistelias. Viime vuosisadalta voidaan mainita vaikka Pablo Picasso, Salvador Dalí ja Joan Miró. Espanjassa on useita taidemuseoita, jotka vaalivat alan mainetta ja kunniaa. Maassa on esillä myös tilapäisiä taidenäyttelyitä, jotka esittelevät mm. ulkomaisten taiteilijoiden töitä.



Torreviejan kasino saa silloin tällöin suojiinsa kiinnostavia kokoelmia. Eilen tammikuun 15. päivänä siellä avattiin erityisesti meitä suomalaisia kiinnostava öljyväritöiden näyttely, joka on avoinna yleisölle 30. tammikuuta saakka. Kyseessä on taiteen moniottelija Kari Mäkilä, joka on työskennellyt Suomessa useissa teattereissa, tehnyt päivätyötä koneistajana ja jonka rakas harrastus lapsuudesta lähtien on ollut kuvataide.





Jo kymmenvuotiaana Kari Mäkilä aloitti maalaamisen tätin miehen innoittamana ja 12-vuotiaana hän myi ensimmäisen taulun oman koulun rehtorille. Mäkilä maalaa nykyään lähes päivittäin. Aiheensa hän ammentaa omien sanojensa mukaan varsinkin luonnosta ja avaruudesta. Työvälineenä on etupäässä lasta öljyvärin levittämistä varten, mutta myös paperitupot ja pensseli tulevat kyseeseen.





Huomion arvoisaa on, että maalauksia ei ole nimetty, jotta jokainen katsoja voi nähdä taulun oman elämäntilanteensa herättämien tunteiden mukaan. –Mielestäni nimi asettaa heti rajat katsojan omalle mielikuvitukselle, eikä elämys ole täysivaltainen, taiteilija toteaa.

Kari Mäkilän muutto Espanjan valoon ja lämpöön kypsytti päätöksen omien maalausten esillepanosta Torreviejassa, kun vielä hänen koulutuksessa olevat suomalaiset teatterin harrastajat siihen kannustivat. Näyttelyyn on vapaa pääsy.
(Kuvat: Mirja Palmanto)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti