lauantai 21. helmikuuta 2015

Torreviejan puolimaratonissa suomalaismenestystä


Torreviejan kaupunki on muutakin kuin vain erinomainen rantakohde. Se on lähialueineen profiloitunut urheiluystävällisenä paikkana. Itse kaupungissa on laaja alue, jonne on keskittynyt useita urheiluun ja muuhun vapaa-ajan viettoon erikoistuneita laitoksia. Torrevieja mielellään esittelee itseään nimellä Ciudad Deportivo. Torreviejan kaupungilla on oma urheiluaiheinen nettisivusto: www.torreviejasportscity.com

Torreviejassa järjestetään vuosittain monia kansallisia ja kansainvälisiä urheilukilpailuja. Osassa on mukana myös suomalaisia osanottajia. Etenkin pyöräily ja juoksulajit ovat erittäin suosittuja Espanjassa. Mainittakoon, että ensi elokuun lopulla pyöräilyn Espanjan ympäriajon yhdeksäs startti tapahtuu Torreviejasta ja jatkuu suolakaupungin katujen kautta Alicanten maakunnan läpi päättyen Benitachellin kylään lähellä Calpea.


Juoksupuolella Torreviejassa järjestetään tänä vuonna 32. kerran puolimaraton sunnuntaina 22. helmikuuta. Samalla juostaan myös 10 kilometrin kilpailu. Yhteislähtö tapahtuu klo 10.30 Paseo de la Libertad -kadulta. Reitti kiertää Torreviejan katuja siten, että puolimaratoonarit juoksevat kahteen kertaan noin 10 kilometrin reitin. Tässä kilpailureitti hieman erikoisesta kuvakulmasta eli lintuperspektiivistä:


Vuosi sitten vastaavassa kilpailussa oli yli tuhat osanottajaa, joukossa useita paikallisen suomalaisseuran Club Atletismo Finlandia Torreviejan jäseniä. Suomalaiset osallistuivat kilpailussa kahdeksaan eri sarjaan, joista neljässä saavutettiin kultaa! Tulevana sunnuntaina kannattaa mennä katujen varsille kannustamaan suomalaisia jälleen hyviin suorituksiin.

Puolimaratonin tunnelmia kahden vuoden takaa:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti