Ratoncito Pérez – hammaskeiju espanjalaisittain

Toisinaan kuulee sanottavan, että lasten kasvattaminen käy työstä. Vuosisatojen mittaan ihminen on pyrkinyt keventämään omaa työtaakkaansa erilaisilla kokemuksiin perustuvilla oivalluksilla ja juonilla. Lastenkasvatuksen puolella on otettu käyttöön mm. taruolentoja, joilla pyritään saamaan lapset paremmin tottelevaisiksi ja muutoinkin saamaan heidät alttiimmiksi kasvatusmetodien kirjolle. Tällaisia aikuisten käyttämiä mielikuvitusolentoja ovat mm. joulupukki, hammaskeiju ja hammaspeikko.

Hammaskeiju on aikuisten luoma kuvitteellinen keiju, joka keräilee lasten hampaita. Kun lapselta irtoaa maitohammas, häntä kehotetaan laittamaan se tyynynsä alle, jotta keiju voi hakea hampaan yön aikana ja laittaa tilalle kolikon. Kuten tiedämme niin todellisuudessa aikuinen (yleensä lapsen vanhempi) vie hampaan ja laittaa kolikon sen tilalle. Tämä uskomus on syntynyt lähinnä tarpeesta lievittää maitohampaiden lähtemiseen liittyviä pelkoja liittämällä siihen positiivinen elämys. Myytti on tunnettu useissa länsimaisissa kulttuureissa.

Espanjassa ja monissa muissa espanjan-kielisissä maissa hammaskeijun tilalla on hiiri, jonka nimi on Ratoncito Pérez. Muutamissa maissa hiirestä käytetään nimeä Ratón Pérez. Espanjassa hiiri Pérez tuli laajalti tunnetuksi etenkin vuoden 1894 jälkeen, jolloin kirjailija Luis Coloma kirjoitti aiheesta sadun Espanjan tulevalle kuninkaalle Alfonso XIII:lle, joka oli tuolloin 8-vuotiaana menettänyt maito-hampaan.

Tarinan mukaan Ratoncito Pérez asui perheineen keksilaatikossa Prast-makeis-kaupassa Madridissa Arenal-kadun numerossa 8. Sieltä käsin liikkui hiiri Pérez putkistoja pitkin ympäri kaupunkia vieraillen pikkuprinssin ja muiden lasten makuuhuoneissa vaihtaen maitohampaita lahjoihin. Cervantesin virtuaalikirjaston kautta Luis Coloman alkuperäinen teos on luettavissa netissä: http://www.bit.ly/1QhKtXv

Madridin kaupunki on halunnut kunnioittaa Ratoncito Péreziä kiinnittämällä vuonna 2003 muisto-laatan Arenal-kadun numerossa 8 sijaitsevan rakennuksen ulkoseinään. Samassa osoitteessa katutasolta seuraavassa kerroksessa on nykyään myös museo Casa Museo Ratón Pérez. Se on avoinna maanantaisin klo 17–20, tiistaista perjantaihin klo 11–14 ja 17–20 sekä lauantaisin klo 11–15 ja 16-20. Sunnuntaisin ja juhlapäivinä erikseen ilmoitettavina aikoina. Vierailu maksaa kolme euroa hengeltä. Kävijöiden suositeltava alaikäraja on viisi vuotta.

Edellä oleva teksti on julkaistu Uusi Costa Blanca -lehden numerossa 2/2016 sivulla 25. Koko lehti on luettavissa verkossa täällä.

El Cid – oikeasti elänyt kansalliseepoksen sankari

Tänään on juhlittu Suomessa maan kansalliseeposta Kalevalaa. Monissa muissa maissa on myös oma kansallinen runomuotoinen kertomuksensa. Espanjassa se on Cantar de Mío Cid. Se on tuntemattoman tekijän 1100-luvun lopussa kirjoittama sankarirunoelma. Sen ainut säilynyt alkuperäiskäsikirjoitus on vuodelta 1207. Eepoksen 3735 säettä ja sen myöhäisemmät muunnelmat ovat espanjalaisille yhtä tuttuja ja yhtä pyhiä kuin Kalevala on suomalaisille. Poikkeuksena on se, että El Cid oli todellinen henkilö.

Eepoksen päähenkilö Rodrigo Diaz de Vivar eli El Cid syntyi todennäköisesti vuonna 1044 alempiarvoiseen aatelissäätyyn pohjois-Espanjassa lähellä Kastilian pääkaupunkia Burgosia. Hän varttui hovissa prinssin seuralaisena. Prinssistä tuli myöhemmin kuningas Sancho II.

El Cid tuli kuuluisaksi urheudestaan taistellessaan prinssin rinnalla maureja ja jopa Aragonian sotilaita vastaan. Hän sai arvonimen El Campeador eli mestarisotilas tai esitaistelija vulgaarilatinaksi, ja myöhemmin kunnianimen El Cid, arabiankielestä al-sidi eli herra. Yhtä kuuluisia ovat hänen sotaratsunsa nimi Babieca sekä miekkansa nimi Tizona, joka on nähtävissä Burgosin museossa.

Eepos sijoittuu Reconquistan aikaiseen Espanjaan. Urhoollinen El Cid joutuu Kastilian kuningas Alfonso VI:n epäsuosioon, ja kuningas karkottaa hänet. El Cid kerää kuitenkin armeijan, saa joukon voittoja maureista sekä sotasaaliin, josta osan lähettää lahjaksi Alfonsolle. Kuningas liikuttuu El Cidin jalomieli-syydestä ja sallii tämän palata takaisin kotiin. Kuningas jopa naittaa El Cidin tyttäret Carriónin suvun prinsseille. El Cidin miehet kuitenkin häpäisevät prinssit syyttämällä näitä pelkureiksi. Tästä loukkaantuneena prinssit pahoinpitelevät vaimonsa. El Cid vaatii kuninkaalta oikeutta ja voittaa prinssit. Sen jälkeen El Cidin tyttäret menevät uusiin naimisiin Navarran ja Aragonian prinssien kanssa.

Vastoin yleistä käsitystä rintamalinjat eivät tuolloin noudattaneet yksioikoisesti uskontorajoja. Lukuisiin kuppikuntiin hajaantuneet kristityt sotivat paitsi islaminuskoisia maureja vastaan, myös heidän rinnallaan. Verojakin kannettiin puolin ja toisin liittosuhteiden ylläpitämiseksi.

Niinpä myös El Cid ehti ottaa yhteen sekä uskonveljiensä että arabitaustaisten valloittajien kanssa. Menestys taistelukentällä teki hänestä aikansa tunnetun sankarin, jota ihailtiin ja vihattiin palavasti, ja jonka maine vain kasvoi aikojen saatossa.