Uhanalainen iberianilves

Iberianilves (Lynx pardinus) eli vanhemmalta nimeltään espanjanilves on tällä hetkellä maailman uhanalaisin kissaeläin. Se rauhoitettiin vuonna 1979. 1980-luvulla lajia oli elossa vielä yli tuhat yksilöä Iberian niemimaalla. Nykyään niitä on noin 300, joista miltei kaikki elävät Doñanan ja Sierra de Andújarin alueilla Espanjassa. Doñanan kansallispuistossa on meneillään hanke, jonka avulla pyritään takaamaan lajin säilyminen. Siellä kasvatetaan pentuja päästettäväksi aikanaan luontoon. Jos iberianilveskannan väheneminen olisi vielä jatkunut, kyseessä olisi ollut ensimmäinen sukupuuttoon kuollut kissaeläinlaji sitten sapelihammastiikerin, joka katosi maapallolta noin 10 000 vuotta sitten.

Iberianilves, euraasian ilves sekä Amerikan mantereen kanadanilves ja punailves erosivat omiksi lajeikseen jo yli miljoona vuotta sitten. Tuolloin useat jääkaudet vyöryivät yli Euraasian ja niiden puristuksessa iberianilvekset työntyivät kohti etelää, päätyen lopulta Iberian niemimaalle. Samaan aikaan euraasianilves joutui siirtymään kohti Aasiaa, josta se sitten on vuosituhanten saatossa palaillut takaisin Eurooppaan. Suomessa esiintyvän euraaasianilveksen (Lynx lynx) kanta on nykyisin lähes 3 000 yksilöä ollen siten maan runsaslukuisin suurpeto.

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto (IUCN) on luokitellut iberianilveksen erittäin uhanalaiseksi, koska se on yksi maailman harvinaisimpia kissaeläimiä. Sitä uhkaavat sopivien elinalueitten puute, pirstoutuminen ja väheneminen – ihmisen vaino metsästäen sekä sen tärkeimmän saaliseläimen, jäniksen väheneminen sairauden vuoksi. Iberianilves voi myös menehtyä muille lajeille asetettuihin ansoihin. Vaikka iberianilves rauhoitettiin yli 40 vuotta sitten, sitä ammutaan edelleen laittomasti. Pienellä rajoittuneella alueella eläviä eläimiä uhkaavat myös metsäpalot.

Vielä 1900-luvun alkupuolella iberianilveksiä oli noin 100 000. Iberianilveksen alamäki alkoi etenkin 1950-luvulla, kun sen pääasiallista ruoanlähdettä eli jäniksiä alettiin hävittää istuttamalla niihin myxomatosis-nimisen alkueläimen aiheuttamaa limakasvaintautia. Hävityksen jälkeen jäniskanta alkoikin elpyä pian, mutta se on silti edelleen pieni, sillä 1980-luvulla sitä verotti verenvuotoja aiheuttava keuhkokuume. Tilanne on vain huonontunut, sillä samoihin aikoihin ilveksen elinympäristö on pirstoutunut teiden ja patojen rakentamisen sekä korkkitammimetsien katoamisen myötä.

Myös vilkastunut liikenne kutistaa pahasti iberianilvesten määrää. Liikennekuolemien sanotaan olevan tällä hetkellä useimmiten iberianilvesten kuolinsyynä. Lähes 40 prosenttia kuolemista johtuu siitä, että eläin jää auton alle. Etenkin nuorten yksilöiden siirtyminen omalle uudelle alueelle on osoittautunut iberianilveksille kohtalokkaaksi, sillä puolet niistä kuolee tässä vaiheessa ansoihin taikka teiden ylityksissä.

Iberianilves on pienempi kuin euraasianilves, mutta kaksi kertaa isompi kuin kotikissa. Kolmen vuoden ikäisenä iberianilves on saavuttanut aikuisen täydet mitat. Silloin sen ruumiilla on pituutta 85–110 cm ja painoa 9–13 kg. Urosten keskipainon liikkuu noin 13 kg tienoilla naaraan jäädessä alle kymmenen kilon. Lyhyellä töpöhännällä on pituutta noin 11–13 cm. Korvissa on ilvesten tapaan kärkinä karvatupsut. Väriltään iberianilves on serkkujensa tavoin rusehtavan pilkullinen. Turkki on aina täplikäs. Pienestä koostaan huolimatta iberianilvestä kutsutaan myös Euroopan tiikeriksi sen turkkikuvioinnin ja saalistustaitojen vuoksi.

Ikää iberianilvekselle voi suotuisissa olosuhteissa karttua yli kymmenen vuotta. Se voi synnyttää kerran vuodessa 1–3 pentua, joskus ravintotilanteen ollessa hyvä ei neljänkään jälkeläisen pentue ole mahdottomuus. Iberianilves on muiden ilvesten tavoin yöeläin ja jänikset sekä kanit ovat sen pääravintokohteita, joskus myös sorsalinnut sekä kuusipeuran ja saksanhirven vasat kelpaavat ilvekselle. Jänikset muodostavat ruokavaliosta yli 75 prosenttia. Jänisten tarve on suunnilleen yksi päivässä. Saaliinsa iberianilves kuljettaa tappopaikalta kauemmaksi, missä se ruokailtuaan hautaa jäävät osat maan peittoon. Jos on tarpeen, kiipeää iberianilves myös taitavasti puussa.

Elinympäristönä iberianilveksellä ovat vuoristoiset metsäalueet ja tasankojen pensaikot. Pensaikkoiset niityt, korkea ruohikko ja yksinäiset taikka pieninä metsinä kasvavat vanhat korkkipuut tarjoavat runsaasti piilopaikkoja saaliin väijymiseen ja soveltuvat myös oivasti lepopaikaksi ja pesintään.

Iberianilvekset taittavat matkojaan mieluummin ihmisten tekemillä vähäisilläkin poluilla kuin ihan erämaassa. Niiden on havaittu merkkailevan reviiriensä rajojakin juuri tällaisille polku- ja tielinjoille. Ilves saattaa lähestyä myös ihmisasutusta, sillä talojen takapihoilta saattaa jänisten puuttuessa löytyä kana, ankka, taikka muuta maukasta naposteltavaa. Sen kotieläimille tekemät vahingot ovatkin syitä siihen, että iberianilvestä jahdataan luvattomasti.

Lisääntymiskyky säilyy sekä uroksilla että naarailla kymmenen vuoden ikään asti. Noin 20 kuukauden ikäisinä pennut lähtevät omille teilleen. Niiltä menee noin kuusi kuukautta siihen, että ne ovat ottaneet hallintaansa oman reviirinsä, joka sijaitsee noin 10–20 kilometrin, enimmilläänkin vain 30 kilometrin päässä synnyinpaikasta.

Yhden vuorokauden aikana iberianilves voi tehdä retkillään matkaa 7 km. Sen reviiri on kooltaan vain 3–4 neliökilometriä ja pienempikin, jos jäniksiä on runsaasti. Yksinään elävien iberianilvesten kanssakäyminen lajikumppaneiden kanssa rajoittuu lisääntymisaikaan sekä aikaan, jolloin pennut ovat emonsa seurassa. Tosin, niiden reviirit voivat mennä osittain limittäinkin, joten kyllä ne ainakin salaa toistensa liikkeitä seurailevat muulloinkin.

Jo vuosia sitten WWF vaati Espanjan hallitusta aloittamaan iberianilveksen kasvatusohjelman, jotta lajin säilyminen pystyttäisiin turvaamaan. Hyviä tuloksia onkin jo saavutettu, joten tämä kaunis viirusilmä hiiviskelee jatkossakin Espanjan korkkitammimetsissä.