torstai 25. syyskuuta 2014

Kajakkeja etelän vesillä!

Joku häpeämätön irvileuka on todennut, että ennemmin Välimeri jäätyy kuin jääkiekon Suomen mestaruuden voittaa eräs joukkue, jonka nimeä emme nyt uskalla tässä mainita välttääksemme kannattajien vihastuksen. Onneksemme avoin Välimeri tarjoaa ympärivuotisesti monia mahdollisuuksia, joista viime vuosina runsaasti uusia ystäviä on saanut kajakkikalastus.

Kajakkikalastus on nopeasti kasvava kalastusmuoto, jolla on useita etuja. Moni kalastuksen harrastaja on halunnut löytää uuden perspektiivin kalastukseen kun esimerkiksi perinteinen perhokalastus, heittokalastus tai vetouistelu alkaa tuntua vuosi vuodelta samalta.

Kajakkikalastus on helppoa, kajakilla pääsee eteenpäin matalistakin paikoista ja apajia löytyy vaivattomasti. Liikkuminen on todella hiljaista, mikä nostaa kalastajan adrenaliinitasoa. Kajakki häiritsee ympäristöä huomattavasti venettä vähemmän. Alan harrastajille on tarjolla juuri tähän tarkoitukseen valmistettuja kajakkeja. Niissä on monia pieniä hienouksia kuten istuin, jossa korkeutta voi säätää kalastustavan, melonnan ja olosuhteiden mukaan. Kajakit ovat painoltaan noin 20–40 kiloa, joten niitä on helppo kuljettaa paikasta toiseen esimerkiksi auton katolla tavallisilla taakkatelineillä.


Kajakkikalastus on lyönyt itsensä läpi viime vuosina myös Espanjassa, jopa niin, että alan kilpailuja on alettu järjestää harrastajille eri puolilla maata. Valtakunnallinen kisa Campeonato de España de Pesca desde Kayak järjestetään neljännen kerran, tänä vuonna sunnuntaina 28. syyskuuta Torreviejassa. Kilpailuun on ilmoittautunut 110 osanottajaa, tällä kerralla mukana on ensimmäistä kertaa naisia, sillä kolme on uskaltanut haastaa tämän miesvaltaisen harrastajajoukon.

Torreviejan kaupunki siis isännöi tämänvuotista kilpailua, mutta mukana järjestelytehtävissä on alan järjestöjä, mm. Amigos de la Pesca en Kayak. Kilpailuaika on ensi sunnuntaina klo 8.00 ja 15.00 välillä. Palkintojen jako tapahtuu klo 16.30.

torstai 18. syyskuuta 2014

Faro del Albir

Espanja on hyvin turistiystävällinen maa. Esimerkiksi maksuttomia ja opastettuja tutustumisvierailuja järjestetään varta vasten monilla paikkakunnilla erilaisiin matkailukohteisiin, joihin ei ehkä muuten pääse tai joihin ei tule helposti mentyä oma-aloitteisesti.

Maininnan arvoinen on tänä syksynä Costa Blancalla tarjolla oleva ohjattu vaellus vuonna 1863 valmistuneelle Albirin majakalle, joka sijaitsee Altean ja Benidormin välissä vuonna 2005 perustetussa Sierra Geladan (valencianoksi Serra Gelada) luonnonpuistossa. Viitenä eri päivänä on mahdollista osallistua majakalle käytiin vaeltelun merkeissä seuraavasti: 24.9., 5.10., 15.10., 2.11. ja 12.11.


Reittinä on ns. punainen reitti (ruta roja), joka on helpohko kestopäällysteinen tie, joten se sopii perheille, eläkeläisille ja vammaisille. Myös lastenvaunut ja polkupyörät tulevat siten kysymykseen. Lähtö on aamuisin klo 9:30 ja paluu tapahtuu viimeistään klo 13:30. Kokoontumispaikkana on informaatiopiste majakan pysäköintialueella, josta on matkaa upeamaisemaisessa maastossa itse majakalle vajaa kolme kilometriä. Pysäköintialue sijaitsee luonnonpuiston yhdellä sisäänkäynnillä, jonne ajo-ohjeet löytyvät esimerkiksi täältä.


Mukaan mahtuu kullakin kerralla ainoastaan 25 henkilöä, joten ilmoittautuminen etukäteen on pakollista joko puhelimitse 629 321 248 / 679 195 912 tai sähköpostilla serragelada@gva.es. Ilmoittautumisen yhteydessä on annettava oma nimi, matka-puhelinnumero, sähköpostiosoite ja asuinpaikkatieto.

Mikäli haluaa kuitenkin liikkua omatoimisesti Sierra Geladan luonnonpuistossa, niin sopiva noin kymmenen kilometrin reitti alkaa samalta pysököintialueellta, mutta päättyy Benidormissa. Tästä reitistä on tehty yksityiskohtainen selostus suomalaisen pariskunnan ylläpitämällä TopWalks-verkkosivulla osoitteessa: http://www.topwalks.net/fi/helada/helada.htm

Alicantessa sijaitsevasta majakasta on kerrottu tässä blogissa aikaisemmin täällä.

perjantai 12. syyskuuta 2014

Lentokenttäbussin suosio kasvaa edelleen

Vuonna 2011 aloitetun Alicanten lentokentän ja Torreviejan välisen suoran bussiyhteyden suosio kasvaa edelleen. Tammi-elokuussa tänä vuonna matkustajia oli yhteensä 57 687, jossa on lisäystä edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan noin 20 prosenttia. Vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden osalta matkustajia on erityisesti kesäsesonkina heinä- ja elokuussa, jolloin nyt oli yhteensä 21 337 käyttäjää. Pelkästään heinäkuussa bussimatkustajia oli 11 012 eli keskimäärin 355 henkilöä päivää kohden.


Tammikuussa 2014 kenttäbussi sai uuden ulkoasun. (kuva: Ayuntamiento Torrevieja)
 
Torreviejan linja-autoasemalta (Calle del Mar 50) on kahdeksan lähtöä päivittäin lentokentälle kahden tunnin välein: klo 7:00, 9:00, 11:00, 13:00, 15:00, 17:00, 19:00 ja 21:00. Alicanten kentältä lähdöt ovat vastaavasti: klo 8:00, 10:00, 12:00, 14:00, 16:00, 18:00, 20:00 ja 22:00. Bussi ei pysähdy matkalla.

torstai 11. syyskuuta 2014

Turussa esillä maineikkaiden espanjalaisten taidetta

Historian ja nykytaiteen museo Aboa Vetus & Ars Nova Turussa tarjoilee perjantaista 12.9. lähtien helmikuun alkuun saakka nimekkäiden espanjalaisten taidetta. Teokset ovat Matti Koivurinnan säätiön kokoelmasta. Espanjalainen taide on ollut tärkeä osa taidekokoelmaa sen alkumetreiltä lähtien. Made in Spain -näyttely esittelee nimensä mukaisesti osan tämän kokoelman espanjalaisista taiteilijoista: Salvador Dalí, Guillem Nadal, Pablo Picasso, Antonio Saura, Antoni Tàpies ja Manolo Valdes. Teosten ajallinen kaari sijoittuu 1960-luvusta tähän päivään.

Pablo Picasso Miekkamies V, 1969, öljy mahonkilevylle, 130x98 cm, kuvaaja Jari Nieminen

Näyttelyssä on esillä esimerkiksi kokoelman kaikki Antoni Tàpiesin (1923–2012) teokset: kaksi sekatekniikkamaalausta Neliö ja Seinäkirjoituksia, Verhottu muistopaasi -veistos ja vastikään konservoitu ja uudelleenkehystetty Llull-taiteilijakirja, johon kuuluu 21 grafiikanvedosta.

Tàpies Antoni: Seinäkirjoituksia, 1985, sekateknikka kankaalle, 195x170cm, kuvaaja Jari Nieminen

Mukana olevat taiteilijat ovat espanjalaisen taiteen kärkeä ja he ovat tunnettuja ja arvostettuja laajasti myös kotimaansa ulkopuolella. Made in Spain -näyttely tekee kiinnostavan katsauksen espanjalaisen kuvataiteen maailmaan, mutta esittelee siitä samalla vain hyvin pienen osan. Osassa teoksia on merkkejä niin kutsutusta perinteisestä espanjalaisuudesta, joka ilmenee muun muassa viittauksina härkätaisteluun tai espanjalaiseen kirjallisuuteen. Suurin osa teosten aiheista kumpuaa kuitenkin yleismaailmallisista teemoista ilman maantieteellisiä tai kulttuurisia rajoja.

Museo de la Imprenta

Sanotaan, että historian tunteminen on tärkeää, jotta voi paremmin ymmärtää nykyisyyttä. Yksi sopiva tapa säilyttää menneisyyttä jälkipolville on perustaa museo. Näin teki lokakuussa 2012 Miguel Aráez Suárez, joka ollessaan jo 72-vuotias perusti Torreviejaan painomuseon Museo de la Imprentan yli 50 vuoden työuran jälkeen alalla.


Museo sijaitsee osoitteessa Calle Hermanos Bazán 53 eli vajaa 10 korttelia Torreviejan kirkkoaukiolta sisämaahan päin. Painomuseo on avoinna ainoastaan tiistaisin: talvella klo 10.30–13.30 ja 17.00–19.00 sekä kesällä 11.00–13.30 ja 18.00–20.30. Museossa on vieraillut yli 3 000 kävijää sen olemassaolon vajaan kahden vuoden aikana.

Museoon on koottu yli 10 000 esinettä, joista monet liittyvät kirjapainoalaan, mm. Torreviejan ensimmäinen painokone vuodelta 1888. Museossa on myös muita esineitä kuten esimerkiksi vanhoja radioita, ompelukoneita ja puhelimia kertomassa menneistä vuosista.

tiistai 9. syyskuuta 2014

Flamingoja voi bongata La Matan suolajärvellä!


Flamingo on upea lintu. Suhteellisen suuren kokonsa – linnun korkeus voi olla 140 cm ja siipien kärkiväli jopa 155 cm – ja vaaleanpunaisen värinsä puolesta flamingo on helppo erottaa muista kahlaajista. Lisäksi flamingot ovat seurallisia: missä on yksi, siellä on todennäköisesti kymmeniä ellei satoja yksilöitä.


Osa flamingoista oleskelee ympärivuotisesti Costa Blancalla, ja osa myös pesii alueella. Kyseisen alalajin lintuja (phoenicopterus roseus) tavataan Välimeren lisäksi Lounais- ja Etelä-Aasiassa sekä osissa Afrikkaa. Laji on pitkäikäinen: vankeudessa on tavattu useita kymmeniä vuosia vanhoja, jopa yli 50-vuotiaita yksilöitäkin!


Luonnonvaraisia flamingoja voi todennäköisimmin nähdä Santa Polan eteläpuolisilla suola-altailla tien nro 332 varrella sekä lähellä Torreviejaa La Matan luonnonpuiston suolajärvellä, josta oheiset kuvat on otettu tänä aamuna. Tunnetun sanonnan mukaan aikainen lintu nappaa madon, tässä tapauksessa aikainen valokuvaaja nappasi linnun... (kuvat: M. Palmanto)

FC NORDICS – kuntoilua kaiken ikää

Kuntoilu, hiki, pallopelit ja joukkueurheilu. Niistä on FC Nordics tehty. Lisätäänpä äskeiseen vielä termi ”sosiaalinen liikunta ja urheilu”. Nykyään some on kova sana ja sillä oli vaikutuksensa myös FC Nordicsin syntymiseen, koska googlettelemalla ei löytynyt jalkapallon- tahi salibandyn ystäville sopivaa yhtälöä eteläiseltä Costa Blancalta ja mieli teki päästä muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen takaisin sorvin ääreen eli juoksemaan pallon perässä. Ja mikäpä sen parempi tapa aktivoida itsensä ja muut hikoilua (ei ainoastaan helteiden kautta) kaipaavat kansalaiset kuin perustamalla urheiluseura.


FC Nordics koostuu pääosin suomalaisista ja ruotsalaisista pallopelien ystävistä, joukkoon on liittynyt mukaan myös muutaman muun maan (mm. Venäjä ja Espanja) edustajia. Tarkoitus oli mahdollistaa asialliset pelailuolosuhteet kaikille asiasta kiinnostuneille ja kun idean kantaisällä oli taustalla liki kymmenen vuoden harraste- ja kilpaurheilutausta, niin soppa oli sopivasti sekoitettu terveellisillä raaka-aineilla. Todettakoon, että FC Nordics on näin ollen ”hyvä reseptivapaa lääkitys kuntoilun lisäämiseen”.

FC Nordics on urheiluseura kaikille liikunnanystäville, ei vain jalkapallon ja salibandyn. Tällä hetkellä seuralla on toimintaa eritoten salibandyn saralla ja pelaamme käytännössä kymmenen (10) kuukautta vuodessa kolmisen kertaa viikossa. Tavoitteena on lisätä lajikirjoa lähitulevaisuudessa jalkapallon ja muiden pallopelien suuntaan. Salibandyn puolella aikuiset ja edustusjoukkue pelaavat pääsääntöisesti maanantai- ja torstai-iltaisin ja perhepelien merkeissä kokoonnumme Los Balconesiin keskiviikkoisin, kannattaa seurata aikatauluja nettisivuiltamme: fcnordics-com.webnode.fi ja FC Nordicsin Facebook-sivuilta.

Seuran syyskausi alkoi viime maanantaina. Keskiviikkona 10.9. alkavat perhepelit klo 18.00 ja torstaina 11.9. klo 20.00 on aikuisten (edustusjoukkue) vuoro Los Balconesissa.

Nyt kaikki ulos ja liikkeelle, pallopelit ja sosiaalinen hikoilu odottavat juuri sinua!

(Teksti: Jarno Repo)

maanantai 8. syyskuuta 2014

Alicanten lentokenttä ennätysvilkas

Alicanten lentokenttä on Espanjan kuudenneksi vilkkain, edellä ovat Madrid, Barcelona, Palma de Mallorca, Málaga, ja Gran Canaria.

Tuoreen tilaston mukaan Alicanten lentokentän matkustajamäärä ylsi uuteen kuukausiennätykseen, sillä elokuussa sen kautta kulki 1.212.814 matkustajaa, joista 1.080.637 ulkomailta. Kokonaismatkustajamäärässä on nousua edellisen vuoden vastaavasta kuukaudesta neljä prosenttia. Tänä vuonna Alicantessa ylittyy ensimmäisen kerran 10 miljoonan matkustajan raja.


Alicanten matkustajamääriä elokuussa maittain: Britannia 532.329, Espanja 132.177, Saksa 90.213, Norja 64.895, Hollanti 61.093, Belgia 54.852, Ruotsi 42.478, Irlanti 39.029, Sveitsi 34.777, Venäjä 28.042, Ranska 31.613, Italia 20.120, Tanska 20.076, Algeria 18.333, Puola 16.393, Suomi 11.336, Islanti 5.570, Romania 3.031, Liettua 3.012 ja Unkari 1.717. Nämä luvut eivät kerro kansallisuuksien määriä, vaan Alicanten ja ao. maan välisten suorien lentojen matkustajalukuja. Esimerkiksi Suomen kautta matkustaa Espanjaan mm. venäläisiä ja virolaisia. Heinäkuuhun verrattuna pohjoismaista ainoastaan Suomen matkustajamäärä kasvoi, muiden aleni.

Todettakoon vertailun vuoksi, että Murcia-San Javierin kentän kautta kulki elokuussa 161.908 matkustajaa, missä on vähennystä 3,4 %. Málagassa lentomatkustajia oli 1.680.707, kasvua 5,7 %. Koko Espanjassa oli nousua 6,2 prosenttia. 

Suomalainen lentoyhtiö Snowbird Airlines aloittaa 10. lokakuuta perjantaisin lennot välillä Oulu-Lappeenranta-Alicante. Suomen suunnasta kone lähtee Oulusta tehden välilaskun Lappeenrannassa ja tankattuaan jatkaa matkaansa kohti Alicantea. Lentoliput ovat jo myynnissä yhtiön verkkosivun kautta osoitteessa www.snowbird.fi

torstai 4. syyskuuta 2014

Torreviejan turistitoimisto palvelee

Torreviejassa kirjoilla olevista asukkaista enemmistö on ulkomaalaisia, joten turismi on erittäin merkittävä elinkeino koko kaupungille. Torrevieja onkin panostanut paljon palvellakseen hyvin ulkomaalaisia mutta myös sisämaasta runsaasti rannikolle tulevia espanjalaisia.

Ennakkoon Torreviejan tarjontaan voi tutustaa esimerkiksi kaupungin viisikielisten nettisivujen välityksellä osoitteessa www.turismodetorrevieja.com. Paikan päällä Torreviejassa on useita turistitoimistoja (oficina de turismo). Viime vuoden kesäkuussa kaupunki avasi uuden päätoimiston keskustassa vilkkaalla rantakadulla Paseo Vista Alegrella.

Torreviejan pääturistitoimisto, Paseo Vista Alegre
 
Heinä- ja elokuu ovat matkailun sesonkia Torreviejassa, silloin kaupungin väliluku moninkertaistuu. Valmistuneen tilaston mukaan noina kahtena kuukautena vieraili turistitoimistoissa yhteensä 16 856 kävijää, jossa on nousua edellisestä vuodesta 27 prosenttia. Asiakkaista 56 % oli ulkomaalaisia ja 44 % espanjalaisia. Näiden kanssa käsiteltiin kaikkiaan 44 604 asiaa. Erityisesti kävijöitä kiinnostivat kulttuuritapahtumat sekä erilaiset juhlat ja muut riennot. Myös yleistiedon saanti Costa Blancasta oli monen matkailijan sydämellä.

Turistitoimistojen virkailijat ovat vastaustensa ohella tehneet tarkkaa tilastotyötä. Heinä-elokuussa kävijöitä rekisteröitiin mm. seuraavasti: Iso-Britannia 2633, pohjoismaat 2156, Ranska 1779, Belgia 602, Saksa 537, Sveitsi 101 ja Italia 96. Lähes puolet (3051) espanjalaisista kävijöistä saapui Madridin seudulta.

Ja jotta numerotieto ei tähän loppuisi, niin todettakoon, että pääturistitoimiston osuus kävijöistä oli 60 prosenttia eli 10 087 henkilöä. Sen keskeinen sijainti ja pitkät aukiolojat ilman siestataukoa tekivät siitä helpon vierailukohteen. Playa del Curan väliaikaisella tiedotuspisteellä kävi 5 086 henkilöä (30 %). La Matan turistitoimiston oven aukaisi heinä-elokuussa 1 683 kävijää. Näiden toimipisteiden lisäksi Torrevieja tarjoaa kaupungintalon pohjakerroksessa erityisesti hallinnollista tietoa asukkailleen ja myös matkustavaisille.

Viime tammikuussa Espanjan matkailumessuilla Torreviejan kaupunki julkisti uuden esittelyvideonsa:

Lisätietoja Torreviejan tarjonnasta löytyy myös mm. näiden sivustojen kautta:

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Monenlaisten muuttolintujen matka Espanjaan alkamassa....


Kalenterin mukaan syksy on jo saapunut. Se tietää vilkasta muuttoliikettä Suomesta etelään. Muuttolintuja on monenlaisia. Osa kantaa nimeä Homo sapiens, osa puolestaan on oikeita omilla siivillään lentäviä muutto-lintuja, joista näyttävimpiä ovat kurjet (Grus grus): pituus 96–119 cm, siipien kärkiväli 180–222 cm, paino 4,1–6 kiloa. 

Kurkien syysmuutto suurissa auramaisissa ja äänekkäissä parvissa ajoittuu yleensä syys-lokakuulle. Suomalaiset kurjet talvehtivat Etelä-Euroopassa ja Afrikassa. Suomessa arvioidaan olevan jo noin 40 000 kurkiparia, sillä maassa on entistä enemmän rehevöityneitä järviä ja pusikoituneita peltoja, mikä luo hyvät edellytykset elinvoimaisen kurkikannan lisääntymiselle.


Kurkien yli 3 000 kilometrin pituisista muuttoreiteistä saa havainnollisen käsityksen tämän videon avulla:

 

Tervetuloa komeiden lintujen kanssa mielikuvitusmatkalle Euroopan ylle:

                                              
 
Kurjen pääasialliset muuttoreitit kulkevat Pohjoismaista Länsi-Euroopan kautta Ranskaan, Espanjaan, Portugaliin ja Marokkoon. Keväällä kurjet palaavat Pohjolaan huhtikuussa, varhaisimmat yksilöt jo maaliskuun lopulla. Suomalaisten kurkien lentoreittejä on seurattu linnun selkään asennetun kevyen satelliitttilähettimen avulla.

Pohjoismaisten kurkien reitit yhdistyvät lentojen edetessä. Niillä on Ranskassa pari yhteistä levähdyspaikkaa, joihin osa kurjista jää talvehtimaan. Huomattava osa jatkaa lentoaan Espanjan puolelle, jossa Gallocantan järvi tarjoaa hyvät talvehtimisolosuhteet. Osa kurjista jatkaa vielä etelämmäksi Extremaduraan ja Andalusiaan, pieni joukko jopa Afrikan puolelle.

tiistai 2. syyskuuta 2014

La Manga del Mar Menor

Useiden tunnettujen julkisuuden henkilöiden suosima lomanviettoalue La Manga del Mar Menor on vain 60 kilometrin ajomatkan päässä Torreviejasta. La Manga on 24 km kapea pitkä maakaistale, jossa kahden puolen meri kimaltelee aamusta iltaan. Matkailukäyttöön alue on otettu 1960-luvulla, jolloin hotellien ja huviloiden rakentaminen alkoi. Nykyään vain pohjoisosa on säilytetty alkuperäisenä puistona. Luksushuvilat ja tasokkaat hotellit ovatkin näkemisen arvoisia. Pitkien rantojen ansiosta alueella on monenlaisia vesiurheilupalveluita. Lomasesonkien ulkopuolella hotellihuoneita voi saada hyvinkin kohtuulliseen hintaan, eli lämpimästi suositeltava retkikohde Costa Blancalla. (Teksti ja kuvat Lauri Sintonen).

Tästä ilmakuvauksesta selviää, miten La Mangan rakennuskanta on muuttunut vuoden 1956 jälkeen: